6

Asumisen trendejä 2010-luvulla

trendit_index.jpg 

"Terveellisyystrendin vaikutus asumisratkaisuissa voimistuu tulevaisuudessa, arvioivat Honkarakenteen omakotitaloja ja vapaa-ajan asuntoja suunnittelevat ammattilaiset. Terveellisyyden rinnalla kuluttajat tekevät valintojaan entistä enemmän kestävän kehityksen ja eettisten arvojen perusteella. Yksilölliset ratkaisut ovat tärkeitä kaikille.

Yhä useampi uutta kotia tai loma-asuntoa suunnitteleva haluaa valita terveytensä kannalta turvallisen ja luonnollisen rakennusmateriaalin. Massiivipuun käyttö talojen runkorakenteena kasvaakin maailmalla kaiken aikaa.

Yli viiden vuosikymmenen aikana on Honkarakenteen tehtailta lähtenyt maailmalle noin 75 000 yksilöllisesti suunniteltua rakennusta. Tänä aikana myös asuminen ja elämäntavat ovat muuttuneet. Erityisesti viimeaikojen maailmanlaajuisen epävarmuuden myötä omasta kodista on muodostunut entistä tärkeämpi turvapaikka, jossa viihdytään perheen ja ystävien seurassa.

Perinnön ja muistojen vaaliminen ilmenee arkkitehtuurin ohella sekä vakituisen kodin että loma-asunnon sisustusratkaisuissa. Menneet vuosikymmenet saavat näkyä vanhojen kalusteiden ja esineiden retrohenkisessä ilmeessä. Käsityöt, kierrättäminen ja vanhaa kunnioittava vintagetyyli ovat yhä suositumpia. "