6

Lehdistötiedotteet

3.9.2010
Kesämökkien laajennuksissa meneillään buumi

2.9.2010
Honkarakenne Oyj:n uusi talousjohtaja Mikko Jaskari suuntaa yhtiötä takaisin kannattavalle kasvu-uralle

16.6.2010
Honka kansainvälisin talobrändi maailmassa

Maailman suurimman hirsitalovalmistajan, pörssiyhtiö Honkarakenne Oyj:n toimitusjohtaja Esa Rautalinko uskoo, että hirsitalojen vienti alkaa elpyä ensi vuoden aikana yleisen taloustilanteen vahvistuttua.
10.6.2010
Ekomatkailuun tarkoitettu lomakylä Sallaan

Luontomatkailuun kestävän kehityksen periaattein erikoistunut hollantilainen Pan Village on käynnistänyt uuden korkeatasoisen lomakylän rakentamisen Sallatunturin Poropuiston ja Honka Ski Village Sallan läheisyyteen.
9.6.2010
Urheiluopisto Kisakeskuksen lomakylä laajenee

Ympärivuotinen lomakoti palveluiden äärellä houkuttelee erityisesti kunto- ja terveysliikunnasta kiinnostuneita lapsiperheitä ja eläkepäiviään viettäviä aikuisia. Reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva Urheiluopisto Kisakeskus laajentaa parhaillaan lomakyläänsä tarjoamalla yhteistyössä Honkarakenteen Honka Tonttipalvelun™ kanssa valmiiksi suunniteltuja mökki- ja tonttipaketteja Fiskarsin suositulta ruukkialueelta.
5.5.2010
Yyterin lomakylä uudistuu ja kehittyy

Porin lähistöllä sijaitseva Yyteri tunnetaan Pohjoismaiden pisimmistä hiekkadyyneistään, joiden ympäröivää luonnonsuojelualuetta on rakennettu vuosikymmenten kuluessa vain rajoitetusti.
5.5.2010
Honkarakenne koulutti esimiehiä

Johtamisen ja esimiestyön kehittämiseen tarkoitettu Honkarakenne Oyj:n räätälöimä Honka JET –koulutus päättyi vastikään todistusten jakoon. Vuonna 2008 käynnistyneeseen oppisopimuskoulutukseen osallistuneista 16:sta ylimmän johdon ja keskijohdon avainhenkilöstä peräti 13 suoritti johtamisen erikoisammattitutkinnon.
26.4.2010
Miltä näyttää unelmiesi talo?

Hyvin suunniteltu talo, lomakoti, sauna tai laajennus on parhaimmillaan toimiva ja viihtyisä kokonaisuus, joka kestää käytössä pitkään ja täyttää samalla asukkaansa toiveet hyvästä asumisesta. Honkarakenne käynnisti suurelle yleisölle tarkoitetun luonnoskilpailun, jonka tavoitteena on etsiä ja julkaista kuluttajien ehdottamia yksilöllisiä hirsirakentamisen ratkaisuja.
19.4.2010
Energiaratkaisu kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan

Ekologisuus, eettisyys ja ympäristönsuojelu koskettavat jokaista kodin ja loma-asunnon rakentajaa. Kuluttajat painottavat valinnoissaan yhä useammin energiatehokkaita vaihtoehtoja
15.4.2010
Tilojen toimivuus ja esteettömyys tärkeitä myös loma-asunnoissa

Rakennusten elinkaaresta halutaan jatkossa mahdollisimman pitkä, mikä näkyy jo tällä hetkellä uusien loma-asuntojen suunnittelussa. Kuluttajat kiinnittävätkin yhä enemmän huomiota tilojen toimivuuteen ja esteettömyyteen.
29.3.2010
Rukalle moderni Honka Panorama Village

Kuusamossa sijaitseva Ruka vetää puoleensa niin luontomatkailijoita kuin vilkkaasta hiihtosesongista nauttivia talviurheilun ystäviä. Honkarakenteen 15 lomatontin uutuuskohde Honka Panorama Village Länsi-Rukan Rukanriutalla tarjoaa hienon tunturinäköalansa puolesta oivan sijainnin, jossa yhdistyvät luonnon rauha sekä nopea yhteys Rukan eturinteisiin ja hiihtoladuille.
25.3.2010
Honka-lomakotien malleissa monia vaihtoehtoja

Maailman suurin hirsitalojen valmistaja Honkarakenne lisää laajaan mallistoonsa kaiken aikaa uusia vapaa-ajan asuntojen malleja. Uutuudet julkistetaan jatkossa osoitteessa www.honka.fi/herkut. Honka-fanit voivat ihastella uutuuksia myös Facebookissa, jonne Honka on avannut viime viikolla fanisivuston.
10.3.2010
Kuluttajat arvostavat hirsitaloissa yksilöllisyyttä ja rakentamisen vaivattomuutta

Honkarakenteen hirsitaloasiantuntija Mika Pikkusaari kertoo Lahden Raksa-messuilla ensi viikonvaihteessa hirsitalojen laajentamisesta päivittäin klo 10.30.
5.3.2010
Kuluttajat arvostavat hirsitaloissa yksilöllisyyttä ja rakentamisen vaivattomuutta

Rakentamisen vaivattomuutta arvostavat kuluttajat ostavat hirsitalon mielellään valmiiksi rakennettuna. Honkarakenteen oma Honka Rakentamispalvelu™ tarjoaa erilaisia palvelukokonaisuuksia. Honka-myymälät eri puolilla Suomea tuntevat luotettavat ja ammattitaitoiset urakoitsijat, jotka huolehtivat talopaketin pystyttämisestä ja viimeistelystä tarvittaessa avaimet käteen periaatteella.
18.2.2010
Asumisessa korostuvat yksilöllisyys, terveellisyys, turvallisuus, ekologisuus ja pitkäikäisyys

Terveellisyystrendin vaikutus asumisratkaisuissa voimistuu tulevaisuudessa, arvioivat Honkarakenteen omakotitaloja ja vapaa-ajan asuntoja suunnittelevat ammattilaiset. Terveellisyyden rinnalla kuluttajat tekevät valintojaan entistä enemmän kestävän kehityksen ja eettisten arvojen perusteella. Yksilölliset ratkaisut ovat tärkeitä kuluttajaryhmästä riippumatta. 
26.1.2010
Jääkiekkolegenda Raimo Helmisen suunnittelema Raipe-sauna on Honka Huvila- ja saunapäivän uutuus

Honka-myymälät ja näyttelyalueet eri puolilla Suomea viettävät kevään uutuushuviloita ja saunamalleja esittelevää Honka Huvila- ja saunapäivää tammikuun viimeisenä sunnuntaina.