Etusivu: Projektit: Ravintola Pristan
Ravintola Pristan
Ravintola Pristan on yksi suurimmista julkisista Honkarakenteen toimittamista rakennuksista Venäjällä. Se on kooltaan 1550 m² ja sijaitsee Jaroslavin alueella 350 kilometriä Moskovasta. | |
Valtavan kokoinen puurakennus Volgan rannalla muistuttaa ulkoapäin venäläistä kartanoa. Kaikki päätilat avautuvat Volgan suuntaan. Erityisen vaikuttava näkymä Tilojen sijoittelu on tehty toiminnallisesti niiden käyttötarkoituksen mukaan. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee 110-paikkainen juhlasali tanssilattioineen ja VIP-alueineen, toisessa kerroksessa on pienten ravintolasalien lisäksi sikarihuone ja elokuvateatteri. Älyllisen ajanvietteen ystäville on varattu kirjasto, jonka valikoimiin kuuluu venäläisiä klassikoita. Rakennus on kuin jokilaiva panoraamaikkunoineen, ja ensimmäistä kerrosta kiertävä terassi antaa tunteen laivan ulkokansista. Suurten kkunoidensa ansiosta rakennus muuttuu iltavalaistuksessa loistavaksi majakaksi. Sisustuksessa on käytetty valkeaa väriä sisäkatoissa ja seinissä, jotka ovat lisäksi käsin koristemaalattu. Kalustus mukailee 1700- ja 1800-lukuja, matot ja käsityönä tehdyt gobeliinit on vanhennettu tyylin mukaisiksi ja kaiken kruunaavat kultakehysteiset englantilaiset taulut. Sisustuksen ylellinen koristeellisuus vie kävijän vanhojen venäläisten kauppiassukujen maailmaan. Ensimmäinen kerros: 110-paikkainen bankettisali, tanssilattia, VIP-alue, terassi Lue lisää: www.demino.com/eng/restaurant-about |
|

