Etusivu: Mökit ja lomakodit: Suunnittelupalvelu
Suunnittelupalvelu
Yksilöllistä suunnittelua
Vaikka monet löytävät unelmansa täyttymyksen suoraan laajasta mallistostamme, haluamme toteuttaa kanssasi kaikkein yksilöllisimmätkin unelmasi. Sinun toiveesi sekä tuleva rakennuspaikka ovat aina ideoinnin lähtökohtana.
Asumisideoita ammattilaiselta
Suunnittelu voi lähteä liikkeelle pienistä asioista. Kaikkia vastauksia ei tarvitse olla. Päinvastoin. Asiantuntijamme antavat kaiken osaamisensa ja kokemuksensa käyttöösi, olipa sitten kyse huonejärjestyksestä, värivalinnoista tai itse rakentamiseen liittyvistä kysymyksistä. Hirsi taipuu moneen, pieniin ja suuriin unelmiin, mielikuvituksellisiin torneihin tai yhdistettäväksi muihin luonnonmateriaaleihin.
Huipputekniikka suunnittelun apuna
Suunnittelijamme käyttävät työssään edistyksellisimpiä suunnittelu- ja mallinnusohjelmia. Huvilastasi luodaan suunnittelun aikana visuaalinen kolmiulotteinen malli, jonka avulla yksityiskohtia on helppo viimeistellä. Halutessasi malli voidaan liittää valokuvaan omasta tontistasi ja todeta sen sopivuus lopulliseen ympäristöönsä etukäteen.
