Esteetikon ja purjehtijan perheen vapaa-ajankodissa näkyy ja tuntuu sekä rakkaus rakennettuun kauneuteen että aitoon saaristoluontoon. Moderni ja näyttävä hirsihuvila on viihtyisä ja täydellisesti ympäristöönsä istuva mestariteos.
Komea hirsitalo merimaisemassa
Korkealle rantakalliolle nousevien pitkien portaiden päässä kohoava rakennus saa hyväkuntoisenkin kiipeäjän hengästymään – ihastuneesta hämmästyksestä. Mäntyjen keskellä seisoo niiden runkojen sävyinen, arkkitehti Seppo Mäntylän suunnittelema ja Hongan toteuttama rakennus.
Lähellä taloa portaat muuttuvat aaltomaisiksi ja askel hidastuu. Aaltomainen muoto jatkuu rakennuksen merenpuoleisen sivun katossa ja leijuvalta näyttävän terassin kaiteessa. Huvilan merenpuoleiset seinät ovat melkein kokonaan lasia. Valtavista ikkunoista heijastuu ympäröivä saaristoluonto, männyt, meri ja taivas. Talo on kuin taideteos, jatkoa luonnolle sen ympärillä.
Katso videoesittely tästä arkkitehtonisesta hirsitalosta!
Erityinen huvila erityisellä paikalla
Ympäristö, Turun saaristo, on talon isännälle Pentille rakas. Hän on purjehtinut näissä maisemissa koko ikänsä.
– Joitain vuosia sitten aloin haaveilla saunamökistä saaristossa, omasta paikasta, johon voisi purjehduksilla pysähtyä. Kun aurinkoinen niemenkärki saaresta löytyi, hankin sen. Jo ensimmäisenä kesänä huomasimme, että vanhan mökin käyttöikä oli ohi ja päätimme vaimoni Ulla-Maijan kanssa rakennuttaa erityiselle paikalle erityisen huvilan, Pentti muistelee.
– Purjehdus ja merielämä on Pentille kaikki kaikessa, mutta minä en koskaan varsinaisesti haaveillut vapaa-ajan paikasta saaristossa. Innostuin kuitenkin, kun mahdollisuus oman näköisen talon rakennuttamiseen tuli. En toivonut mitään tavanomaista, ja kun sitten törmäsin verkossa Seppo Mäntylän Mikkelin asuntomessuille suunnittelemaan hirsitaloon, tiesin, että haluan jotain samankaltaista. Otimme arkkitehtiin yhteyttä. Hänen ideansa ja näkemyksensä toteuttaminen juuri tähän paikkaan sopivaksi ei olisi voinut onnistua paremmin, Ulla-Maija sanoo.
Innostuin kuitenkin, kun mahdollisuus oman näköisen talon rakennuttamiseen tuli. En toivonut mitään tavanomaista.
Ulla-Maija
asiakas
Nappiin mennyt rakennusprojekti
Kun vanha mökki oli purettu ja uusi suunniteltu, pariskunta kartoitti toimijoita.
– Kävimme laajan kilpailutuskierroksen läpi ja päädyimme Honkaan sekä rakennussuunnitelmaan istuvan Frame-konseptin että kilpailukykyisen hinnan takia. Homma eteni Hongan kanssa alusta asti kaikkein parhaiten. Hongan myyjällä Christer Sundströmillä oli hyvät kontaktit ja löysimme hänen kauttaan muun muassa loistavan rakentajan, Pentti kertoo.
Saareen ja varsinkin korkean kallion päälle rakentamisessa on haasteensa, mutta osaavien ja hyvin verkostoituneiden kumppaneiden kanssa kaikki sujui hienosti. Paalutus aloitettiin syksyllä 2023 ja varsinainen rakentaminen keväällä 2024. Hirret ja ikkunat kuljetettiin mantereelta helikopterilla, keittiökalusteet ja muut suuret elementit ensin isolla veneellä rantaan ja sieltä sähkökottikärryillä ylös rakennuspaikalle. Rakennusvaihe kesti vajaan vuoden, ilman turhia mutkia.
– Itse huolehdin projektinhallinnasta. Kaiken rakentamisen jätimme ammattilaisille eikä meille missään vaiheessa prosessia tullut sellaista oloa, että olemme pulassa. Kaikki on tehty niin huolellisesti ja hienosti, ettemme ole löytäneet yhtään yksityiskohtaa, jossa työn jälki ei olisi täydellinen, Pentti kehuu.
Kaiken rakentamisen jätimme ammattilaisille eikä meille missään vaiheessa prosessia tullut sellaista oloa, että olemme pulassa. Kaikki on tehty niin huolellisesti ja hienosti.
Pentti, asiakas
Perheen kesken helppouden ehdoilla
Huvila ei ole ollut vain pariskunnan vaan koko perheen yhteinen projekti. Lapset ja lapsenlapset ovat saaneet osallistua päätöksiin ja esimerkiksi kalustevalintoihin.
– Meille on tärkeää, että kaikki tuntevat tämän paikan omakseen. Täällä kaikki saavat tulla kuulluksi ja nähdyksi ja jokaisella on myös ollut tälle projektille jotain annettavaa. Esimerkiksi huvilan nimi, Villa Adoraava, on lastenlastemme ja minun yhdessä koirien nimistä keksimä yhdistelmä, Ulla-Maija kertoo.
Kaikesta on pyritty tekemään toimivaa ja mutkatonta. Älyratkaisujen ansiosta tekniikkaa valoista lämmitykseen voi säätää älypuhelimista etänä. Piha saa olla hoidettavan puutarhan sijaan pääosin aitoa luontoa. Talossa on sähköllä käyvät polttavat wc:t, oma kaivo sekä vedenpuhdistamo ja kaikki tekninen lämmityksestä valaistukseen on säädettävissä etänä älypuhelimilla. Ilmalämpöpumput huolehtivat lämmityksestä ja viilennyksestä, lisälämpöä tuo varaava takka, isojen ikkunoiden pesun hoitaa robotti. Kalustus on haluttu pitää pelkistettynä.
– Emme halunnut tänne kuin pakollisen määrän kalusteita ja harkitusti tavaraa. Rakennus itsessään saa kukoistaa. Pelkistetty tyyli on tietenkin myös tervettä laiskuutta. Täällä on todella helppo siivota, Ulla-Maija naurahtaa.
Luontoluksusta ja rauhaa
Pentti sanoo, että huvilalla on aivan omanlainen rauhansa. Ulla-Maija kertoo sen näkyvän parhaiten Aava-koirasta, joka on hiukan herkkä luonne. Vapaa-ajankodissa hänen sielunsa lepää ja kaikki jännittyneisyys katoaa.
– Luonto ympäröi rakennusta joka puolelta ja isojen ikkunoiden ansiosta sisälläkin tuntuu siltä kuin olisi keskellä luontoa. Se rauhoittaa. Tunnelmassa on jotain samaa kuin purjehtimisessa, Pentti selittää.
– Ja vaikka täältä näkee kauas merelle, mereltä ei näe tänne. Aluksi mietin, olemmeko isojen ikkunoiden takana saunassa kuin näyteikkunassa, mutta emme me ole. Voimme nauttia löylyistä ja maisemista ihan omassa rauhassamme, Ulla-Maija jatkaa.
Talofaktat
- Asukkaat: Ulla-Maija ja Pentti sekä koirat Aava, Adora ja Helmi
- Design: Yksilöllinen Honka Frame -hirsitalo, arkkitehti Seppo Mäntylä
- Hirsi: Aidosti painumaton Honka-hirsi, FXL 204, mänty, nollanurkka
- Kerrosala: 128 m2
- Huoneistoala: 118 m2
- Kokoonpano: et, 2 mh, avokeittiö ja olohuone, kph, sauna ja kaksi wc:tä
- Hirsien käsittely ulkotiloissa: Tikkurila Valtti Color, sävy 5071 Tatti
- Hirsien käsittely sisätiloissa: Teknos Helo Solana Wax, sävy T302
- Lattiat: Innofloor B:hard kovetettu puulattia Saphir, Forte-lakattu
- Kattopaneelit: Botnia Panels valkotammi/musta
- Kiintokalusteet: Puustelli ja Charmia
- Sijainti: Turun saaristo
- Rakennusvuosi: 2025
- Honka ID: 4020685
Uutuus: Woodismi® – Koe hirsitalon uusi aikakausi
Rakenna moderni Honka-hirsikoti, jossa puu saa loistaa: selkeälinjainen arkkitehtuuri, aikaa kestävä sisustustyyli ja uudet tuoteratkaisut – muokattavissa sinun tontillesi ja elämäntapaasi.
TUTUSTU RATKAISUUMMETilaa kuvasto suunnittelun avuksi!
Tutustu mallistoihimme kuvastoa selaamalla ja poimi inspiroivat ideat oman hirsikodin tai -mökin toteutukseen.

Honka Healthy House™
Tinkimättömästi terveellisiä hirsitaloja
Meillä Hongalla talojen suunnittelu lähtee terveyttä arvostavien asiakkaiden tarpeista ja rakennusmateriaalistamme, hirrestä. Olemme tinkimättömästi terveellisten hirsitalojen edelläkävijä. Tiesitkö, että hirsitaloissamme on vakioratkaisuna tutkitusti hyvä sisäilma, M1-luokitellut turvalliset materiaalit, vuosikymmenien tuotekehityksen tuloksena kehitetyt kosteusturvalliset rakenteet ja rentouttava, stressiä lieventävä vaikutus?
Inspiroidu talotarinoista
Ota yhteyttä – asiantuntijamme auttaa!
- Haluatko lisätietoa rakennushankkeen vaiheista tai kustannuksista?
- Mietitkö sopivaa tapaa toteuttaa unelmasi?
Jätä meille yhteydenottopyyntö ja alueesi Honka-edustaja on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Koko maan kattava myyjäverkostomme on palveluksessasi.
Ota yhteyttä









