Suunnitellaan yhdessä toimiva ja kaunis, sinun näköisesi hirsikoti
Henkilökohtaiset toiveesi sekä tontin erityispiirteet ovat aina oman kodin tai vapaa-ajan paikan suunnittelun lähtökohtina. Yhteistyö Hongan suunnittelijoiden kanssa tarkoittaa, että vaikutat konkreettisesti taloprojektiisi heti alusta alkaen.
Honka Suunnittelupalvelu on myös kustannustehokas – saat suunnittelupalvelun jopa täysin veloituksetta talokaupan yhteydessä.
Suunnittelupalvelun käyttäminen kannattaa, jos haluat tehdä muutoksia mallistotaloon, suunnitella täysin yksilöllisen talon tai huvilan, tai jos talosi on alun perin suunniteltu toiselle rakennusmateriaalille. Hyvä suunnittelu merkitsee toiveidesi realistisen huomioimisen lisäksi turvallista ja sujuvaa rakentamisvaihetta.
Honka Suunnittelupalvelun prosessi etenee seuraavasti:
- Suunnittelu käynnistyy suunnittelusopimuksesta, jonka voit tehdä lähimmän Honka-edustajan luona.
- Alkukartoituksessa käydään kattavasti läpi toiveenne, tontin erityispiirteet ja käytettävissä oleva rakennusbudjetti. Samassa yhteydessä katselmoidaan mahdolliset omat piirustuksesi.
- Talostasi tehdään luonnokset: pohjapiirustus, leikkaus- sekä julkisivukuvat tasokuvina ja 3D:nä. Saat luonnosten mukana tarjouksen halutusta toimitussisällöstä.
- Suunnittelun lopputuloksena saat talostasi kolmiulotteiden mallinnuksen. josta hahmotat helposti, miltä kotisi tai mökkisi tulee näyttämään.
- Kaupan ja toimitussopimuksen tekemisen jälkeen talosta tehdään rakennuslupaa varten pääkuvat ja toteutusta varten työkuvat, rakennesuunnitelmat sekä suunnitelmat tuotantoa varten.
- Suunnittelupalvelun hinta hyvitetään mahdollisen kaupan yhteydessä (Arkkitehtisuunnittelusopimus 6 hyvitetään 3 000 € kaupan yhteydessä).
Haaveissa täysin yksilöllinen talo?
Ainutlaatuinen rakennuspaikka tai hyvin persoonalliset toiveet tarkoittavat usein, että talo suunnitellaan ns. puhtaalta pöydältä.
- Lähtökohtana voi toimia oma luonnoksesi, johon kokeneet suunnittelijamme voivat antaa omat näkemyksensä ja ehdotuksensa.
- Hongalta löytyy oma arkkitehtitiimi, joka koostuu alan huippuosaajista. Hongan arkkitehti voi suunnitella täysin yksilöllisen, juuri toiveidesi mukaisen hirsitalon.
- Olemme myös toteuttaneet paljon taloja ulkopuolisen arkkitehdin piirrosten pohjalta.
Muokkaa mallistomallista omannäköinen
Honka tarjoaa joustavan tavan toteuttaa yksilöllinen koti valmiin talomallin pohjalta.
- Lähtökohtana on valmiiksi suunniteltu talomalli, jonka päärakenne säilyy. Esimerkiksi ikkunoiden, ovien tai talon pituuden muutokset ovat mahdollisia.
- Pienet muutokset voidaan usein toteuttaa veloituksetta – tarkista mahdollisuudet Honka-myyjältä.
- Jos pohjaratkaisu toimii mutta tyyli kaipaa muutosta, yhdistämme sinulle sopivan tyylin ja rakenteen.
- Myös muiden rakennusmateriaalien luonnokset voidaan viimeistellä hirsirakentamiseen sopiviksi.
Sovita tontti ja unelmiesi talo toisiinsa
Talon suunnittelu lähtee aina liikkeelle tontista. Kaavamääräysten lisäksi tontin ympäristö, ilmansuunnat ja kulkuväylien toimiva sijainti otetaan huomioon, kun harkitaan paikalle sopivinta talomallia, pohjaratkaisua ja tyyliä.
Kokonaisuuden huomioon ottava suunnittelu maksaa itsensä nopeasti takaisin, kun kaikki nämä tekijät yhdistetään optimaalisesti perheen asumisen tarpeisiin. Näin myös rakennusvaiheen sujuva toteutus voidaan ottaa suunnittelussa huomioon.
Tuo omat ideasi ensimmäiseen suunnittelutapaamiseen
Makuja on monia – niin myös Honka-koteja. Oma koti tai vapaa-ajan paikka rakennetaan henkilökohtaisten tarpeiden ja toiveiden pohjalta ja siten, että se sopii ympäröivään maisemaan. Suunnittelupalaveria varten voit kerätä jo valmiiksi:
- mieltymyksiäsi esittäviä kuvia
- mahdollisia omia luonnoksia, sopivan oloisia talomalleja tai pohjapiirustuksia
- tiedot tontistasi ja sen ominaisuuksista
Tutustu kuvagalleriassa toteuttamiimme koteihin ja huviloihin ja ota talteen parhaat ideat vaikkapa Pinterestin avulla!
Suunnittelupalvelu käynnistyy tapaamisella Honka-edustajasi kanssa – ota yhteyttä ja lähdetään yhdessä kehittämään kotia, joka rakentuu sinun toiveistasi ja tonttisi ainutlaatuisista lähtökohdista.
Lopputuloksena piirustukset ja havainnollinen 3D-malli talostasi
Vaikka et rakentaisikaan taloasi heti, saat talostasi kolmiulotteisen mallinnuksen, mikä tekee yksityiskohtien hahmottamisesta ja viimeistelystä helppoa. Näet, miltä unelmiesi talo tulee näyttämään.
Suunnitelmat sisältävät:
- Neuvottelu lähimmässä Honka-myymälässä, jossa verkkopalaveriyhteys suunnittelijaan
- Tasopiirustukset, 1:100 – 1:150 luonnostasoinen A3
- Leikkauspiirustus, 1:100 – 1:150 luonnostasoinen A3
- Julkisivupiirustukset, 1:100 – 1:150 luonnostasoinen A3
- BimX-virtuaalimalli
- Perspektiivikuvat, 4 kpl vakioväreillä
- Yksi muutoskerta pohjapiirustusvaiheessa ja yksi muutoskerta 3D-vaiheessa (+ palaveri myyjän luona tai muutokset dokumenttien mukaan, Arkkitehtisuunnittelusopimus 6 sisältää kaksi muutoskertaa kaikissa vaiheissa)
Yhteistyökumppaniemme kautta saat halutessasi myös muut projektissa tarvittavat suunnittelupalvelut, kuten pääsuunnittelun, LVIS-suunnittelun sekä sisustus- ja pihasuunnittelun (palvelutarjoamassa saattaa ilmetä alueellisia eroja).
Saat Hongan suunnittelupalvelut jopa täysin veloituksetta kaupan yhteydessä!
Hongan suunnittelufilosofia
Lähtökohdat Hongan hirsitalojen ja -rakennusten arkkitehtisuunnitteluun ovat valon hallinta, hyvä tilasuunnittelu, muuntojoustavuus ja vastuullisuus. Videolla Honkarakenteen pääarkkitehti Anne Mäkinen kertoo, kuinka näiden elementtien hallinta suunnittelussa tekee Hongan hirsikodeista erityisiä – meistä maailman kauneimpia.
Sisällys
0:00 Intro
0:30 Hongan suunnittelufilosofia
2:30 Hyvä tilasuunnittelu
4:13 Hongan hirsitalojen muuntojoustavuus
7:10 Parempi suunnittelu synnyttää parempaa elämää
7:53 Vastuullinen mallistosuunnittelu
9:42 Annen lempimalli
11:22 Lopuksi
Suunnittelusopimuksen hinta
Suunnittelusopimuksen hinnoittelu perustuu suunniteltavan kohteen pinta-alaan. Suunnittelu hyvitetään mahdollisen kaupan yhteydessä (Arkkitehtisuunnittelusopimus 6 hyvitetään 3 000 € kaupan yhteydessä).
Suunnittelusopimus 1: Rakennuksen kerrosala 20-50 m2, hinta 1 000 €
Muokkaa esimerkiksi valmiista mallistomallista yksilöllinen kohde yhdessä Hongan suunnittelijan kanssa.
- Neuvottelu lähimmässä Honka-myymälässä, jossa verkkopalaveriyhteys suunnittelijaan
- Tasopiirustukset, 1:100 – 1:150 luonnostasoinen A3
- Leikkauspiirustus, 1:100 – 1:150 luonnostasoinen A3
- Julkisivupiirustukset, 1:100 – 1:150 luonnostasoinen A3
- BimX-virtuaalimalli
- Perspektiivikuvat, 4 kpl vakioväreillä
- Yksi muutoskerta pohjapiirustusvaiheessa ja yksi muutoskerta 3D-vaiheessa (+ palaveri myyjän luona tai muutokset dokumenttien mukaan)
- Hinta sisältää alv.
Työ suoritetaan tarvekartoituksen pohjalta. Ei sisällä aloitus- ja muutospalaverin lisäksi
muita palavereita eikä asemapiirustusta. Tonttikäynti sovitaan aina erikseen, lisätyöhinnaston
mukaisesti. Laskutus 6 vko sopimuksesta, jos tilausta ei ole tehty. Suunnittelu
hyvitetään mahdollisen kaupan yhteydessä.
Suunnittelusopimus 2: Rakennuksen kerrosala 51-100 m2, hinta 2 000 €
Muuten sama kuin suunnittelusopimus nro 1.
Suunnittelusopimus 3: Rakennuksen kerrosala 101-250 m2, hinta 3 000 €
Muuten sama kuin suunnittelusopimus nro 1.
Suunnittelusopimus 4: Laajennuksen kerrosala 15-50 m2, hinta 2 600 €
Suunnittele laajennus olemassa olevaan kohteeseen yhdessä Hongan suunnittelijan kanssa.
Laajennusten suunnittelu pohjautuu aina tonttikäyntiin ja olemassa olevan rakennuksen mittaukseen. Olemassa olevan ja uudisosan yhteenlaskettu kerrosala < 250 m2. Neuvottelu lähimmässä Honka-myymälässä, jossa on Honka-suunnittelija tai tonttikäynnin yhteydessä.
Muuten sama kuin suunnittelusopimus nro 1.
Huom. Hinta sisältää tontti- tai mittauskäynnin (max. 150 km, pidemmät matkat erillisen hinnaston mukaisesti).
Suunnittelusopimus 5: Laajennuksen kerrosala 51-200 m2, hinta 3 700 €
Muuten sama kuin suunnittelusopimus nro 4.
Arkkitehtisuunnittelusopimus 6: Rakennuksen kerrosala 100-250 m2, hinta 5 000 €
Suunnittele täysin yksilöllinen kohde yhdessä arkkitehdin kanssa.
- Yhteistyö Hongan arkkitehdin kanssa, aloituspalaverissa mukana Hongan pääarkkitehti
- Rakennuksen alustava sijoittelu tontille asemapiirustusta varten (huom. Honkarakenne ei tee asemapiirustuksia)
- Kaksi muutoskertaa pohjapiirustusvaiheessa ja kaksi muutoskertaa 3D-vaiheessa
- Suunnittelusta hyvitetään mahdollisen kaupan yhteydessä 3 000 €
Muuten sama kuin suunnittelusopimus nro 1.
Suunnittelupalvelu alkaa tapaamisella Honka-edustajasi kanssa – ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä koti, joka vastaa toiveitasi ja hyödyntää tonttisi parhaat puolet.
Muut suunnittelupalvelut
Suuret ja erikoiskohteet
Suunnittelusopimusten ulkopuolelle jääville kohteille Honkarakenne antaa aina erillisen tarjouksen, kuten mm:
- Rakennuksen pinta-ala > 250 kerrosala m2
- Paritalot, jossa puoliskot eivät identtisiä
- Rivitalot
Lisäpalvelut
Suunnittelusopimusta tehdessä on mahdollisuus valita seuraavia lisäpalveluja:
- Tonttikäynti < 500 km 500 €
- Tonttikäynti 500–1000 km 900 €
- Tonttikäynti > 1000 km 1.250 €
Suunnittelusopimuksen ulkopuolisiin lisäpalveluihin sovelletaan seuraavaa hinnoittelua:
- Tuntityökorvaus 55 €/h (sis. alv), myös matka-aika
- Päivärahat ja mahdolliset majoituskustannukset sekä kilometrikorvaukset, jotka ylittävät suunnittelusopimukseen sisältyvän määrän
- Muut kuin oman auton käyttämisestä aiheutuneet kustannukset kuten lautta-, laiva-, lentoliput
Huom. Lisäpalvelua ei hyvitetä tilaussopimuksen yhteydessä.
Suunnittelusopimusehdot
Hyvitykset
Maksettu suunnittelusopimus hyvitetään varsinaisen tilaussopimuksen yhteydessä kokonaisuudessaan (Arkkitehtisuunnittelusopimus 6 hyvitetään 3 000 € kaupan yhteydessä). Lisäpalveluja ei hyvitetä tilaussopimuksen yhteydessä.
Viranomaismääräykset
Viranomaisten erityismääräyksien selvittäminen on asiakkaan tehtävä, mikäli muuta ei ole erikseen sovittu. Asiakas on velvollinen hankkimaan ja luovuttamaan suunnittelijalle tarvittavat viranomaismääräykset, kuten mm. kaavamääräykset, suunnittelusopimuksen yhteydessä. Honkarakenne Oyj ei vastaa viranomaisista aiheutuvista muutostöistä.
Pääsuunnittelijan vastuu
Honkarakenne Oyj ei toimi kohteiden pääsuunnittelijana.
Suunnittelutyön aloitus ja lopetus
Lupaamme, että asiakas saa ensimmäisen luonnoksen viimeistään 2 viikon kuluessa sopimuksen solmimisesta. Suunnittelutyö katsotaan päättyneeksi, kun asiakas on saanut suunnitelmat kahden muutoskerran jälkeen tai viimeistään 6 viikon jälkeen suunnittelusopimuksen solmimisesta, jonka jälkeen tehtävä suunnittelu katsotaan lisätyöksi.
Suunnitelmien omistusoikeus
Tarjousvaiheen suunnitelmat ovat Honkarakenne Oyj:n omaisuutta, kunnes asiakas on maksun suoritettuaan lunastanut ne itselleen. Lunastukseen saakka suunnitelmia voidaan käyttää ainoastaan Honkarakenne Oyj:n ja asiakkaan väliseen tarjouskäsittelyyn. Honkarakenne Oyj:llä on oikeus käyttää suunnitelmia vapaasti mainos-ja markkinointitarkoituksiin suunnittelutyön päätyttyä, myös lunastuksen jälkeen.
Lisätyöt
Kaikki työt, joita ei ole mainittu aikaisemmissa hinnoitteluvaihtoehdoissa ovat lisäpalveluja. Näitä ovat mm:
• Viranomaisneuvottelut ja -esittelyt
• Ylimääräiset neuvottelut asiakkaan kanssa, joita ei ole mainittu suunnittelusopimuksessa
• Ylimääräiset muutoskerrat suunnitelmiin
• Uusien rakennusten tai laajennuksien lisäykset suunnitelmiin
• Tonttikäynnit, joita ei ole mainittu suunnittelusopimuksessa
• Viranomaisista tai naapureista johtuvat muutokset, jotka voidaan olettaa asiakkaan voineen hyväksyttää suunnittelusopimukseen sisältyvien muutoskertojen yhteydessä
• Visualisointi (Honkarakenne antaa aina erillisen tarjouksen kuvaupotuksesta)
Kuuntele Hirsipodia: Mitä hirsitalon suunnittelussa kannattaa huomioida?
Radiotoimittaja Juuso Mäkilähteen luotsaama Hirsipodi on 6 jakson tiivis tietopaketti hirsirakentamisesta ja hirsitalon suunnittelusta. Honkarakenteen pääarkkitehti Anne Mäkinen kertoo parhaat vinkit oman hirsitalounelman suunnitteluun.
KUUNTELE JAKSOTOta yhteyttä – asiantuntijamme auttaa!
- Haluatko lisätietoa rakennushankkeen vaiheista tai kustannuksista?
- Mietitkö sopivaa tapaa toteuttaa unelmasi?
Jätä meille yhteydenottopyyntö ja alueesi Honka-edustaja on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Koko maan kattava myyjäverkostomme on palveluksessasi.
Ota yhteyttä