Kesällä 2015 Vantaan Asuntomessuille rakennettiin Savukvartsi, ekologinen kolmen sukupolven hirsikoti. Nyt rakentajaperhe – Jaakko ja Elizaveta Parkkonen kahden poikansa kanssa – on asunut kaksi asuntoa sisältävässä hirsitalossa Jaakon vanhempien kanssa yli kaksi vuotta. Miten itse suunniteltu unelmien koti ja eri sukupolvien yhteinen arki ovat vastanneet odotuksia?
Parkkosten arkkitehtipariskunnan tavoitteena oli rakentaa terveellinen, ekologinen ja turvallinen koti kolmelle sukupolvelle. Materiaalit, rakenteet ja talotekniikka valittiin tätä tavoitetta silmällä pitäen. Kaksi asuntoa sisältävän hirsitalon tilat suunniteltiin niin, että niitä voidaan tarvittaessa muunnella käyttötarkoituksen muuttuessa. Moderni hirsitalo sopi tarkoitukseen mainiosti, ja se on selvästi lunastanut asumiselle asetetut tavoitteet.
Hirsitalo on suunnittelijoiden suosikki hyvistä syistä
Parkkosille hyvän asumisen perusta on terveellisyys ja viihtyisyys, ajattelipa asiaa arkkitehdin tai asukkaan näkökulmasta. Heille on tärkeää, että kotona oleminen voimaannuttaa kaikkia perheenjäseniä keskellä arjen haasteita.
Esteettisten ja toiminnallisten ratkaisujen täytyy olla sellaisia, että energiansa voi suunnata itse valitsemiinsa asioihin ilman asumiseen liittyviä huolia. Savukvartsin toteuttamisessa saavutettiin myös perheen ekologista ajattelua tukevat tavoitteet: energialuokan B hirsitalossa on huomattavan pieni hiilijalanjälki.
Hirrellä on rakennusmateriaalina monta hyvää puolta. Se luo rakennuksiin luonnollisen ja ihmistä lähellä olevan mittakaavan ja tunnelman. Hengittävänä materiaalina ja oikein toteutettuna se takaa erinomaisen sisäilman laadun ja terveet seinärakenteet. Massiivinen hirsirakenne kestää myös kulutusta, mikä on mainio ominaisuus erityisesti lapsiperheessä. Aidon puumateriaalin elävä pinta rauhoittaa, eivätkä pienet elämän jäljet erotu siitä häiritsevästi.
Moderni kolmen sukupolven talo lisää elämänlaatua
Parkkosten perhe, isovanhemmat, vanhemmat ja lapset, ovat erittäin tyytyväisiä kolmen sukupolven yhteiseloon. Ns. sukupolvitalo on ollut aikanaan Suomessakin suosittu asumismalli, joka ansaitsee uuden tulemisen. Eri sukupolvien elämä lähellä toisiaan mutta kuitenkin omissa asunnoissaan tarjoaa monia etuja.
Savukvartsin kahdesta asunnosta pienemmässä asuvat Jaakon jo melko iäkkäät vanhemmat. Heidän kotinsa sijaitsee talon alakerrassa. Elizaveta, Jaakko ja heidän kaksi alle kouluikäistä poikaansa asuvat talon isommassa osassa, jossa sijaitsevat myös kaikille yhteiset oleskelutilat. Nuoren perheen makuuhuoneet on sijoitettu omaan rauhaansa talon yläkertaan.
Saman katon alla asuminen helpottaa kaikkien arkea ja lisää myös turvallisuutta. Lapset saavat vapaasti kulkea oman perheen ja isovanhempien puolen välillä, mikä on tärkeää lapsille ja tuo myös paljon iloa isovanhemmille.
Elizaveta kertoo, että hirsirakenteisessa sukupolvitalossa asuminen on täyttänyt perheen odotukset. Elämästä on tullut nautinnollisempaa ja vaivattomampaa.
“Itse suunnitellut tilat, näkymät ja luonnonvalo tarjoavat esteettistä iloa. Ekologinen talo ja valittu talotekniikka ovat pitäneet asumiskulut pieninä. Kodinhoitoon liittyvät ratkaisut ovat tuoneet helpotusta arkeen, ja hirsitalon hyvä sisäilma ilahduttaa joka kerta kun kotiin palataan. Tärkeää on myös eri sukupolvien vuorovaikutus: isovanhempien ja lasten läsnäolo toistensa ja meidän vanhempien arjessa”.
Ensimmäinen oma hirsitalo inspiroi myös arkkitehdin työssä
Savukvartsin tunnelman voi aistia kokonaisvaltaisesti: se on valoisa, raikas, viihtyisä ja seesteinen. Kauniiden tilojen lisäksi talossa voi nauttia pehmeästi soivasta akustiikasta ja hiljaisuudesta sekä ihanasti puulta tuoksuvasta puhtaasta sisäilmasta.
“Parasta on, että kotiin saapuessa sieltä ei tee mieli lähteä minnekään”
Ensimmäinen itse rakennettu omakotitalo antaa ideoita myös arkkitehdin työhön. Kodin tilaratkaisujen vaihtoehtoiset mahdollisuudet ovat lukemattomat ja ammatillisesti on mielenkiintoista kokeilla uusia ajatuksia. Vaikka perheen asuminen on nyt toiveiden mukaista, uusia ideoita syntyy jatkuvasti. Elizaveta kertookin, että jos he joskus päätyvät rakentamaan itselleen uuden kodin, he suunnittelevat todennäköisesti hyvin erilaisen talon. Mutta hirsitalo sekin olisi, sillä muilla rakennusmateriaaleilla ei hänen mielestään vain ole yhtä paljon annettavaa omalle kodille.
Parkkoset valitsivat aikoinaan kumppaniksi alalla pitkään toimineen ja siksi varmuutta tuovan Honkarakenteen. Ekologisuus ja nykyaikaiset hirsirakentamisen ratkaisut olivat myös olennaisia valintakriteerejä: tärkeää oli hirren painumattomuus ja saumojen hienostunut sirous.
Savukvartsi HonkaID: 3503920
Kuinka voimme auttaa?
Mietitkö sopivaa tapaa toteuttaa unelmasi? Kaipaatko lisätietoa tuotteistamme ja palveluistamme? Koko maan kattava myyjäverkostomme on palveluksessasi myös etänä – anna meidän auttaa!
Ota yhteyttä