Päiväkodit ja koulut ovat olennainen osa lapsiperheiden, kasvattajien ja opettajien elämää. Kun nämä hoito- ja oppimisympäristöt ovat viihtyisiä, ihmisten hyvinvointi lisääntyy sekä välittömästi että välillisesti. Tiedämme, että turvallisessa ja terveellisessä hirsirakennuksessa vietetty aika vaikuttaa myönteisesti ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin.
Luonnollinen ympäristö luo elämälle turvallisen pohjan
Lapset, nuoret ja heidän kasvattajansa viettävät päiväkodissa tai koulussa suurimman osan arkipäivien valveillaoloajasta. Lisäksi monet koulut tarjoavat myös iltaisin tiloja eri-ikäisten ihmisten harrastuksiin. Huolestuttavan usein päiväkotien ja koulujen viihtyisyydessä on kuitenkin toivomisen varaa. Sisäilman huono laatu ja erilaiset terveydelle haitalliset aineet kuten home sekä rakennus- ja sisustusmateriaaleista haihtuvat kemialliset yhdisteet ovat varsin tavallisia ongelmia, jotka edellyttävät rakennusten korjaamista tai uusimista.
Kyseessä on iso haaste, sillä esimerkiksi Suomessa rakennusten sisäilmaongelmat ovat merkittävä syy allergisten reaktioiden ja astmaoireiden pahenemiseen. Ympäristöministeriö arvioi, että jopa 800 000 suomalaista altistuu päivittäin rakennusten kosteus- tai homevaurion aiheuttamille epäpuhtauksille. Erityisesti lapsille on eduksi, jos tällaista altistusta voidaan välttää sekä julkisissa rakennuksissa että kotona. Toki aikuisetkin voivat herkistyä tai sairastua rakennuksissa, joissa esiintyy sisäilman laatuongelmia.
Ei siis ole ihme, että uusien päiväkotien ja koulujen suunnittelussa luonnonmateriaalit, kuten aito puu, ovat erityisen kiinnostavia vaihtoehtoja. Modernin hirsiteknologian avulla rakennusten kokonaisvaltainen laatu ja toimivuus puhdasta sisäilmaa myöten voidaan varmistaa. Kun tämän lisäksi uuden hirsirakennuksen käyttökustannukset pystytään pitämään kilpailukykyisinä, investointipäätös on hyvin perusteltu.
Hirsirakennuksessa sisäilman laatu pysyy hyvänä
Rakennusmateriaalina Hongan kehittämä massiivihirsi on ainutlaatuinen: se on täyttä mäntyä, joka on peräisin uudistuvista suomalaismetsistä. Antibakteerinen mänty on tutkitusti rauhoittava materiaali, joka luo rakennukseen miellyttävän akustiikan eikä vapauta sisäilmaan haitallisia päästöjä.
Mikä tärkeintä, puumateriaalin luonnollisista ominaisuuksista johtuen hirsiseinä “hengittää”: se tasaa rakennuksen sisä- ja ulkopuolella olevan ilman kosteusvaihteluita niin, että sisäilman kosteus pysyy optimaalisella 30-55 % tasolla. Jos sisäilman kosteus ylittää tai alittaa tämän optimin, rakennus altistuu haitallisille homeille ja muille terveyttä heikentäville tekijöille.
Sisätilojen sopiva ilmankosteus on myös viihtyisyyttä lisäävä ominaisuus. Hirsirakennuksessa on lämpimillä säillä sopivan raikas ja kylminä päivinä miellyttävän lämmin olo. Tiiviit mutta hengittävät rakenteet merkitsevät myös sitä, että hirsitalossa ei tunnu vetoa.
Olemme nähneet jo pitkään, että tarve terveelliselle rakentamiselle on olemassa. Siksi työskentelemme tiiviissä yhteistyössä mm. Tampereen teknillisen yliopiston, VTT:n ja Allergia- ja Astmaliiton kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena julkistimme jo vuonna 2014 Terve Talo -konseptin, jossa rakennushanketta käsitellään kokonaisuutena. Konseptissa otetaan huomioon mm. suunnittelun ja rakentamisen laatu, kaikki rakenneratkaisut sekä pintamateriaalien päästöt. Tätä osaamista hyödynnämme myös julkiseen rakentamiseen.
Rakenna vastuullisesti
kotimaisesta hirrestä -opas
Tulevaisuuden työ-, oppimis -ja hoivaympäristöt toteutetaan vastuullisesti kotimaisesta hirrestä.
Kerro hankkeestasi
Ovatko suunnitelmasi jo pitkällä? Vai onko sinulla vasta tontti, jolle suunnittelet käyttötarkoitusta? Kerro rohkeasti hankkeestasi, niin katsotaan, miten voisimme auttaa.
Jätä yhteydenottopyyntö