Ailo-elokuva saa Suomen ensi-iltansa 21.12.2018. Honkarakenne on elokuvan yhteistyökumppani Suomessa ja lanseeraa uuden pohjoisen luonnon inspiroiman talomallistonsa yhdessä Ailon kanssa tammikuussa 2019.
Ailo – Pienen Poron Suuri Seikkailu on Lapin henkeäsalpaavissa maisemissa toteutettu luontoelokuva, joka esittelee ennennäkemättömällä tavalla pohjoisen luonnon ja sen villit eläimet. Elokuvan teemoina ovat Lapin puhdas, hauras luonto sekä loputon äidin rakkaus, jonka ansiosta Ailo-poro uskaltautuu seikkailuun yhdessä muiden villieläinten kanssa. Ranskalais-suomalaisena tuotantona toteutetulle elokuvalle odotetaan kansainvälisesti 100 miljoonan katsojan yleisöä.
Voidaksemme ymmärtää, miksi meidän tulee suojella luontoamme, on nähtävä mitä luonto todellisuudessa merkitsee.
Guillaume Maidatchevsky, ohjaaja
60-vuotisjuhlavuottaan viettävälle Honkarakenteelle metsä ja luonto ovat aina olleet toinen koti. Honkarakenteen intohimona on rakentaa luontoa kunnioittaen terveellisiä ja ekologisia koteja, joissa ihmiset asuvat ja voivat hyvin.
– Puhdas luonto ja ekologinen elämäntapa ovat Honkarakenteelle tärkeitä arvoja. Haluamme olla mukana tekemässä tästä tunteisiin vetoavasta elokuvasta ilmiötä. Lanseeraamme Ailon kanssa Lapin luonnon inspiroiman talomalliston tammikuussa, Honkarakenteen markkinointijohtaja Sanna Huovinen kertoo.
Lue lisää Ailo-elokuvasta: https://ailo.fi/ ja koe seikkailu 21.12 eteenpäin elokuvateattereissa!