Honkarakenteen toimittaman matkailukeskus Kuopion Saanan savusauna on valittu vuoden 2019 parhaaksi savusaunaksi. Valinnan merkiksi savusaunan seinään kiinnitettiin metallinen kunnialaatta perjantaina 9.8.2019.
Vuoden savusaunan 2019 valinta suoritettiin Ikaalisissa heinäkuun lopulla pidetyillä savusaunafestivaaleilla. Saanan savusaunan palkitsivat yrityssarjassa kansainvälisen Savusaunaklubin saunamestari Pentti Hakala ja Löylynlyöjät ry:n räppänämestari Seppo Leskinen.
Kansainvälisen Savusaunaklubin saunamestari Pentti Hakala saapui Saanaan naulaamaan kunnialaatan yhdessä kiukaan kehittäneen Kojonkulman Hakkeen Konsta Honkosen sekä Kuopion Saana Oy:n hallituksen puheenjohtajan Raimo Sonnisen kanssa.
Saanan savusauna on lempeä ja tasalaatuinen
Vuoden savusaunan valinnassa korostettiin Saanan pellettilämmitteisen savusaunan lempeitä löylyjä, saunan ideaalia rakennetta ja paloturvallisuutta. Kuopion Saanan savusaunan on suunnitellut arkkitehti Reijo Mitrunen ja Honkarakenne on toimittanut rakennuksen. Sen kiuastekniikasta vastaa Kojonkulman Hake Oy:n Konsta Heinonen.
Matkailukeskus Saanan korkeassa savusaunassa lauteet sijoittuvat saunarakennuksen yläosaan, ovenkarmin yläpuolelle. Tällöin saunaan muodostuu niin kutsuttu löylytasku, jossa löyly viipyy miellyttävästi hellien koko kehoa pitkään.
Pelletin syöttöä tulipesään ohjaa tietokone, jolloin kiukaan lämpötila saadaan pidettyä optimaalisena läpi päivän. Pellettilämmitteisen, itse itseään lämmittävän Easy Auvo -kiukaan automatiikka säästää polttoainetta ja lämmitykseen kuluvaa aikaa ja vaivaa. Samalla savusaunan lämmitys onnistuu mahdollisimman puhtaasti ja paloturvallisesti.
Saanan Savusauna lämmitetään päivittäin. Saunaan mahtuu kerrallaan noin 15 kylpijää. Saunan jälkeen voi kastautua uima-altaaseen tai Kallaveteen.
Honkarakenteen toimittama matkailukeskus Kuopion Saana avattiin 2019 vappuna Kallaveden rannalla Kuopiossa. Matkailukeskuksen palveluihin kuuluu sauna- ja kylpyläpalvelujen lisäksi ravintola-, terassi- ja vierasvenetoimintaa.
Honkarakenteen toimittama hirsinen matkailukeskus Saana ihastuttaa Kuopiossa
Vappuna 2019 ovensa avannut matkailukeskus Saana on yksi tämän vuoden näyttävimmistä Honkarakenteen toimittamista julkisista hirsirakennuksista.
Lue lisää