Krista ja Tommi päätyivät rakentamaan, kun sopivaa valmista taloa ei löytynyt. Toiveena oli rakentaa moderni hirsitalo isoine ikkunoineen. Espoossa kallion päällä rinteessä sijaitsevassa kodissa valo kiertää läpi talon ja muuttuu vuodenaikojen mukaan.
Kun Krista etsi miehensä Tommin kanssa uutta kotia Espoosta, mikään ei tuntunut heidän makuunsa sopivalta. Ajatuksena oli rakentaa joskus tulevaisuudessa, mutta kun valmista taloa ei löytynyt, he siirtyivät etsimään tonttia.
– Niitäkin oli yllättävän vaikea löytää. Etsimme tonttia yli vuoden, kun meillä oli tietyt alueet, jolta sen halusimme, Krista kertoo.
Lopulta tontti löytyi sattumalta. He olivat katsomassa myynnissä olevaa tonttia, kun välittäjä sattui mainitsemaan yläpuolella olevan tontin purettavasta autiotalosta. He alkoivat selvittää tontin omistajaa, ja vaikka tontti ei ollut myynnissä, he pääsivät omistajan kanssa kauppoihin.
– Siihen, että ylipäätänsä uskalsimme lähteä rakentamaan, vaikutti varmasti se, että lähipiirissä on osaamista. Isäni on rakennusinsinööri ja hän on pitkänlinjan hirsiammattilainen. Hirsirakentamisen terveellisyys ja ekologisuus on siis ollut minulle tuttua jo nuoresta lähtien, ja sen vuoksi oli selvää, että jos rakennamme itsellemme kodin, siitä tulee hirsitalo.
Katso video ja tutustu Kristan perheen kotiin
Hirsitalo, jossa valo kiertää
Kun tontti oli löytynyt, pariskunta palkkasi ensitöiksi arkkitehdin. Arkkitehti suositteli tutustumaan hirren lisäksi myös CLT-rakentamiseen, mutta pohdittuaan asiaa tarkemmin he päätyivät materiaalina hirteen. Onhan hirsirakentamisesta Suomen olosuhteissa satojen vuosien kokemus ja sen tiedetään kestävän pohjoisen säävaihtelut.
Krista teki moodboardeja, joiden avulla arkkitehti sai kuvaa siitä, millaista tyyliä he hakivat. Lähtökohtana oli, että he halusivat modernin hirsitalon, ja lopullinen kuva tulevasta kodista muotoutuikin vähitellen selailemalla Pinterestiä ja Instagramia.
Pariskunnalla oli monia kriteerejä, mutta tontti ja kaava sanelivat tietyt reunaehdot, kuten sen, että talon täytyi olla pääväritykseltään vaalea ja harjakattoinen. Tontin kapea ja pitkä muoto sekä sijainti rinteessä rajoittivat myös jonkin verran.
– Kriteereinä meillä olivat isot ikkunat ja se, että valo kiertää talossa pitkin päivää. Sisäänkäynnin ja oleskelutilojen haluttiin olevan samassa kerroksessa, ja tärkeää oli ottaa huomioon myös osittainen merinäköala.
Mutkien kautta taloa rakentamaan
Projektin alkuvaiheessa eteen tuli haasteita, kun kuukausi ennen toimitusta alkuperäinen hirsitoimittaja ajautui konkurssiin. Tämän jälkeen toimittajat oli kilpailutettava uudestaan. Hongan myyjä, Tapio Ahlblad, osoittautui erinomaiseksi asiakaspalvelijaksi ja ymmärsi pariskunnan tilanteen.
– Kellari oli valmis, pystytysporukka buukattu, ja halusimme edetä mahdollisimman nopeasti. Tapion kanssa asiat etenivät sujuvasti ja pääsimme Hongan kanssa kauppoihin.
Hongan valintaan vaikutti myös se, että pariskunta halusi 270mm korkean painumattoman hirren, jonka materiaalina on kuusi. Sitä ei kaikkien toimittajien valikoimasta löytynyt. Tietysti myös Hongan maine vakaana ja turvallisena kotimaisena toimijana helpotti päätöksen tekemistä.
Maatyöt alkoivat elokuussa 2019. Rakentamisessa pariskunta yllättyi siitä, miten paljon valvontaa se vaati.
– Meille oli äärettömän tärkeää, että kaikki tehdään piirustusten ja suunnitelmien mukaan. Oma valvonta on todella tärkeää siinä, että kaikki menee putkeen. Samalla huomasi kuinka tärkeää on, että tekemässä ovat luotettavat ammattilaiset.
Meille oli äärettömän tärkeää, että kaikki tehdään piirustusten ja suunnitelmien mukaan.
Kiitollisuudentunnetta itserakennetussa saunassa
Kun heinäkuun lopussa 2020 pariskunta ja heidän kaksi tytärtään pääsivät muuttamaan taloon, se oli osaksi vielä keskeneräinen. Osa listoista puuttui ja sauna, jonka he päätyivät tekemään itse. Muuton jälkeen Kristalla meni jonkin aikaa ennen kuin hän pystyi täysin rentoutumaan uudessa kodissa.
– En pysty rentoutumaan keskeneräisyyden keskellä, ja ensimmäiset pari kuukautta kaikki vapaa-aika menikin viimeistellessä talon pintoja. Kun saimme saunan lopulta valmiiksi, tuli vihdoin se tunne, että meillä on ihana koti. Omat saunahetket lapsiperheessä ovat niitä harvoja rauhoittumisen hetkiä, jolloin pysähtyy miettimään asioita. Silloin tulee aina se kiitollisuuden tunne siitä, että meillä on ollut mahdollisuus rakentaa tällainen talo.
Saunaosaston lisäksi perheen lempipaikkoja kotona on olohuone, jossa tilan avaruuden ja isojen ikkunoiden lisäksi hirsiseinä pääsee kaikista parhaimpaan oikeuteensa nousten lähes kuuteen metriin. Hirret on jätetty lähelle puun luonnollista sävyä ja ne on käsitelty Tremax puunvalkaisuaineella sekä hengittävällä kuultomaalilla.
Puun rinnalle Krista halusi tuoda sisustukseen vastapainoa vaalean sävyisillä materiaaleilla. Lattia on marmorikuvioitua vinyylilankkua ja Noblessan keittiö on raikkaan valkoinen. Saarniportaiden askelmat taas ovat lähes täydellisesti hirsiseinän sävyiset.
Hirsikoti kestää aikaa ja elämää
Vaikka Krista kokee esteettiset asiat tärkeiksi, isoin merkitys on kuitenkin rakenteiden kestävyydellä, kun rakentaa itselleen kotia. Pariskunta tiedosti, että rinnetontille rakentaminen on kalliimpaa, mutta jo alussa oli selvää, ettei rakenteellisissa ratkaisuissa säästetä, vaan tehdään huokeampia valintoja tarvittaessa pintamateriaaleihin, jotka on helppo halutessaan vaihtaa myöhemmin.
– Toivon hirsitalomme kestävän myös seuraaville sukupolville.
Krista kokee, että hirsitalossa asumisella on vaikutusta hyvinvointiin.
– Hirren tuoksuun ja siihen millaista täällä on asua ja hengittää tottuu, mutta yövieraat ovat sanoneet, että talossa on tosi hyvä ilma. Minusta on ihana tiedostaa, että sama puu mikä on sisäseinässä, on samaa materiaalia ulkoseinään asti, eikä välissä ole mitään ylimääräistä.
Minusta on ihana tiedostaa, että sama puu mikä on sisäseinässä, on samaa materiaalia ulkoseinään asti, eikä välissä ole mitään ylimääräistä.
Taloprojektin onnistumisen kannalta Krista korostaa suunnittelun tärkeyttä. Kaikki siihen käytetyt tunnit tuovat itsensä moninkertaisesti takaisin valmiissa talossa. Esimerkiksi sähkösuunnittelu vei paljon aikaa, mutta se on arjen kannalta tärkeä tehdä huolella.
Pariskunta antaa lopputulokselle arvosanaksi yhdeksän.
– Rakentamisessa täytyy joissakin asioissa aina tehdä kompromisseja, mutta lopputulos on meille täydellinen kaikessa epätäydellisyydessäänkin. Nyt kun olemme asuneet kodissamme reilu puoli vuotta, on ollut hienoa huomata, miten luonnonvalo näyttäytyy talossa eri aikaan vuodesta. Kotimme on tosi valoisa pimeimpänäkin vuodenaikana, ja varsinkin nyt kevätauringossa on ollut ihana nauttia valonsäteistä myös sisällä.
Seuraa Kristan ja perheen hirsitaloelämää Instagramissa @editbykrista
Talofaktat:
- Villa Mustalahti – tutustu blogiin: www.lily.fi/blogit/edit-by-krista/
- Arkkitehti: Eemil Luukka, KOLU Arkkitehdit
- Hirsi: Honkarakenteen painumaton lamellihirsi FXL 270mm nollanurkalla, materiaali kuusi
- Kokonaispinta-ala: 170 m2 (sisältää 22 m2 kellari)
- Kerrosala: 148 m2
- Huoneistoala: 132 m2
- Kokoonpano: Eteinen, kodinhoitohuone, kylpyhuone, sauna, 2 wc, 3mh, vh oleskelutila: olohuone, keittiö, kirjasto + kellari: autotalli, varasto, polkupyörävarasto
- Käsittely: Sisähirsipinnat: Tremax puunvalkaisuaine ja hengittävä Auro-kuultomaali – lue tarkemmin Kristan blogijulkaisusta tästä. Ulkopinnat: Virtasen 3 öljyn kuullote
- Keittiö: Noblessa
- Rakentamisvuosi: 2019-2020
- Honka ID: 3510204
Lataa tai tilaa Kotikirja
suunnittelun avuksi
Honka Kotikirja tarjoaa sinulle inspiroivia ideoita ja tietoa, kun suunnittelet oman kodin rakentamista.
Ensirakentaja: laita Hirsipodi kuunteluun!
Radiotoimittaja Juuso Mäkilähteen luotsaama Hirsipodi on 6 jakson tiivis tietopaketti hirrestä, hirsirakentamisesta ja hirsiunelman suunnittelusta. Ensirakentajan roolissa Juuso haastattelee alan asiantuntijoita ja esittää heille kinkkisempiäkin kysymyksiä. Ota vinkit talteen!
KUUNTELE JAKSOTKuinka voimme auttaa?
Mietitkö sopivaa tapaa toteuttaa unelmasi? Kaipaatko lisätietoa tuotteistamme ja palveluistamme? Koko maan kattava myyjäverkostomme on palveluksessasi myös etänä – anna meidän auttaa!
Ota yhteyttä