Vihreä talo -mediasta tuttu sisustusarkkitehti Annika Meder suunnitteli Honkarakenteen arkkitehtien kanssa 1970-luvun kesäpaikoista inspiroituneen Honka Rantama -hirsimökkimallin. Annika perehtyi 70-luvun mökkiarkkitehtuurin tilaratkaisuihin ja tyyppimökkeihin osana projektia – tähän artikkeliin olemme koonneet aikakauden muotokielestä ja perusperiaatteista kolme inspiroivinta poimintaa. Esittelemme myös ensimmäisen toteutetun Rantama-hirsimökin, josta on tullut mökkimallistomme yksi suosikeista.
Ensimmäinen toteutettu Honka Rantama -hirsimökki järven rannalla.
1. Luksusta on luontoyhteys, toimivat neliöt ja tilojen valoisuus
Hirsimökki on ollut Annikalle pitkäaikainen haave jo nuoruudesta lähtien, jolloin perheen 70-luvulla rakennetusta kesäpaikasta jouduttiin luopumaan. Aikakaudelle oli tyypillistä, että mökissä oli vain välttämättömyydet ja ylellisyyttä oli juurikin kokonaisvaltainen rentoutuminen luonnon keskellä. Arkkitehtuuria ohjasivat isot vaakalinjaiset ikkunat ja sitä kautta valoisat tilat, loiva harjakatto ja tarkasti suunnitellut neliöt. Nämä periaatteet ovat luotsanneet myös kustannustehokkaan Rantama-mökkimallin suunnittelua.
Mökkielämä on erilaista kuin kaupungissa mukavuuksien suhteen ja siellä keskitytäänkin luontoon, järvimaiseman ja takkatulen fiilistelyyn. Rentoutuminen tulee sitä kautta.
Rantama-mökkimallin sisätiloissa voi tuntea luonnon intensiteetin juurikin matalan harjakaton ja isojen vaakaikkunoiden ansiosta. Rantama on äärimmäisen kompakti kesämökki, jossa 70-luvun henki yhdistyy moderniin viimeistelyyn. Teollinen tuotanto ja design ovat läsnä tässä mallissa hienolla tavalla.
Anne Mäkinen, Honkarakenteen pääarkkitehti
Annikan inspiraationa 70-luvun arkkitehtuurille ovat toimineet Heikki ja Kaija Sirenin minimalistinen lamellihirsimökki kiinnostavalla ikkuna-aukotuksella, Kristian Gullichsenin virtaviivainen sekä vaatimattomuuteen pyrkinyt kesäasunto lämminhenkisellä sisustuksella ja Reima Pietilän ohuehkosta lamellihirrestä maailmannäyttelyyn tehty vientisauna, jossa leikitelty kekseliäällä arkkitehtuurilla.
2. Kompakti pohjaratkaisu isolla oleskelutilalla eli tupamalli
Annika perehtyi 20-70-luvun tyyppimökkeihin ja niiden pohjaratkaisuihin kysymys mielessään: mikä on aikaa kestävä mökkeilyn tapa? 70-luvun tilasuunnittelussa tuntui olevan eniten niitä elementtejä, joita Annika haki takaa. Tupamalli eli avoin keittiö- ruokailu- ja olohuonetila tuli suosioon 70-luvulla ja isoon oleskelutilaan käytettiin reilummin neliöitä. Sen sijaan makuusopet ja muut tilat tehtiin hyvin kompakteiksi. 57-neliöisessä Rantamassa onkin takkatupa, avokeittiö, kaksi pientä makuutilaa, kätevä katettu terassi ja tunnelmallinen pesusauna. Mökki on mitoitettu nimenomaan kolmihenkisen perheen tarpeisiin.
”Miten kuvailisin Rantamaa? Tämä kesämökki on rauhoittava, luonnonläheinen ja siten ylellinen, toimiva, ekologinen ja kustannustehokas, yksinkertainen, oikeastaan vähäeleinen, hyvällä tavalla vaatimatonkin.”
Honkarakenteen arkkitehdit suunnittelivat myös 78-neliöisen Rantaman, jossa on lisäksi wc, suihku ja hieman reilummat huonekoot.
Rantaman julkisivun viimeistelee 70-luvun mökkiarkkitehtuurista inspiraationsa saanut ylipitkä ristinurkka. Alla Rantama ennen pintakäsittelyä.
3. Oodi luonnonmateriaaleille ja yksinkertaiselle kalustukselle
Aikaa kestävä suunnittelu on ollut Annikan mielenkiinnon kohteena sisustusarkkitehtuurin opinnoissa Aalto-yliopistossa Luonnonmateriaalit ovat Honka Rantamassa pääosassa: puupintoja, villaa, puuvillaa ja pellavaa. Hirsi rakennusmateriaalina viehätti Annikaa erityisesti siksi, että se on elinkaareltaan pitkä ja hiilidioksidin sitomisen ansiosta ympäristön kannalta kestävää. Ensimmäisessä toteutuneessa Rantamassa kauniit hirret on jätetty kokonaan käsittelemättä, jotta niihin saadaan kaunis patina mökin tunnelmaan sopien.
Hirsi rakennusmateriaalina viehättää erityisesti siksi, että se on elinkaareltaan pitkä ja hiilidioksidin sitomisen ansiosta ympäristön kannalta kestävää.
70-luvun ideologia yltää myös kalustussuunnitteluun. Annika on penkonut suomalaisesta kesäasumisen historiasta kertovia opuksia ja niistä ilmeni arvostus yksinkertaiseen, kierrätettyyn ja mahdollisuuksien mukaan itse tehtyihin kalusteisiin. Ensimmäisessä Rantama-mökissä on hyödynnetty kauniita second hand -kalusteita. Mökkiraksalta ylijäänyttä puuta on hyödynnetty olohuoneen sohvalaverissa. Säilytystilatkin on mietitty mökin henkeen sopivaksi – juuri kuten siellä lapsuuden kesäpaikassa; sängyn alle vetolaatikot vaatekasseille, hyllyköt vain tarvittaville keittiötarvikkeille ja lipasto mökkiviihdykkeille.
3d-visualisointikuva Annikan suunnittelemasta Rantama-mökkimallista.
Kuvia ensimmäisestä Honka Rantamasta – ideasta valmiiksi!
Ota yhteyttä – asiantuntijamme auttaa!
- Haluatko lisätietoa rakennushankkeen vaiheista tai kustannuksista?
- Mietitkö sopivaa tapaa toteuttaa unelmasi?
Jätä meille yhteydenottopyyntö ja alueesi Honka-edustaja on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Koko maan kattava myyjäverkostomme on palveluksessasi.
Ota yhteyttäTilaa kuvasto suunnittelun avuksi!
Tutustu mallistoihimme kuvastoa selaamalla ja poimi inspiroivat ideat oman hirsikodin tai -mökin toteutukseen.