Meillä Hongalla on tehty vuosia töitä vakavaraisen liiketoiminnan puolesta. Olemme velaton pörssiyhtiö korkeimmalla AAA-luottoluokituksella (Suomen Asiakastieto Oy, 2024). Meillä on alan toimijoihin nähden poikkeuksellisen korkea omavaraisuusaste (55,7%, 6/2024) ja olemme varautuneet tilauskannan muutoksiin. Annamme aina kuluttaja-asiakkaalle turvan heidän maksamilleen ennakkomaksuille luotettavien vakuusyhtiöiden kautta.
”Haastavassa suhdanteessa konsernin vahvat tase ja rahoitusasema antavat meille erinomaisen mahdollisuuden kehittää toimintaa edelleen ja kohdata tulevat piristyvät markkinat. Asiakkaamme voivat luottaa Hongan vahvaan markkina-asemaan ja toiminta- ja toimitusvarmuuteen”, kertoo Marko Saarelainen, Honkarakenne Oyj:n toimitusjohtaja.
Perheomisteisena pörssiyhtiönä meillä on juuret syvällä kotimaassa, mutta toimintamme on vahvasti kansainvälistä. Hongan taloudellista menestystä ja suuntaa voit seurata myös pörssitiedotteiden kautta, useammin kuin kerran vuoteen ilmoitettavien tilinpäätöstietojen pohjalta. Annamme tulosohjeistuksen ja ylläpidämme että seuraamme sitä kuukausittain.
Asiakastyytyväisyytemme on erinomaisella tasolla. Olemme toimittaneet yli 90 000 taloa. Kun valitset Hongan hirsitalotoimittajaksesi tai projektirakentamisen kumppaniksi, voit luottaa siihen, että olemme täällä nyt ja tulevaisuudessa auttamassa sinua rakennusprojektisi onnistumisessa. Hongan hirsirakennus on tinkimättömästi terveellinen ja kestävä sijoitus, joka säilyttää arvonsa jatkossakin.
Asiakkaamme voivat luottaa Hongan vahvaan markkina-asemaan ja toiminta- ja toimitusvarmuuteen.
Marko Saarelainen, toimitusjohtaja, Honkarakenne Oyj
Lisätietoja:
Kuluttaja-asiakkaan ennakkomaksun takaukset Honkarakenne Oyj (pdf)
Lue viimeisin puolivuosikatsauksemme
Honka – luottamuksesi arvoinen hirsitalovalmistaja
Meillä on korkein AAA-luottoluokitus
Tähän luottoluokkaan kuuluu vain 3,3 % suomalaisista yrityksistä. Meillä on alan toimijoihin nähden poikkeuksellisen korkea omavaraisuusaste ja olemme velaton yhtiö.
4 syytä valita Honka
Honka® on Honkarakenne Oyj:n rekisteröimä tavaramerkki. Siihen kiteytyy perheyrityksemme 65-vuotinen asiantuntemus ja rakkaus hirsirakentamiseen – meillä on kunnia välittää metsän elinvoimaa. Hirsitalojamme on myyty eniten maailmassa – olemme toimittaneet yli 90 000 Honka-hirsirakennusta ympäri maailmaa. Sertifioitu teknologiamme toimii moitteettomasti erilaisissa ilmastoissa ja olosuhteissa.
LUE LISÄÄ