Muutama vuosi sitten Jessellä oli visio, jonka hän piirsi ruutuvihkoon: kaksikerroksinen minimalistinen hirsirakennus pienelle yritykselleen. Syntyi uniikki luovan alan yrityksen Unelman toimitila, jota paikallisetkin pysähtyvät ihailemaan.
Siilinjärvellä, vartin ajomatkan päässä Kuopiosta pohjoiseen, sijaitsee Jessen pitkäaikainen unelma: hirrestä rakennettu luovan alan yrityksen Unelman toimistorakennus.
– Vuonna 2016 ensimmäisen kerran piirsin ruutupaperille, että jos joskus rakennetaan firmalle oma toimitila, tällainen siitä tulee. Ja juuri sellainen siitä tuli.
Laatikko, boksi – sellaisen Jesse piirsi, ja sellainen on Harjamäessä keskellä mäntymetsää vasta valmistunut toimitila.
Kun kaksikerroksisen mustan hirsirakennuksen ovista astuu sisään, aukeaa avara aula, joka on kattoon asti avonaista tilaa. Vastaavasti yläkerrasta on kokonaan näkymä alaspäin. Edessä on isot ikkunat, joista ympäröivä luonto työntyy sisään.
Jessen vuonna 2011 perustama yritys on kasvanut vuosien saatossa kolmihenkiseksi. Tulvaisuudessa toimitilan on tarkoitus sopia 5-6 työntekijälle. Sen isommaksi yrityksen tavoitteena ei ole kasvaa. Asiakkaat käyvät heidän luonaan palavereissa ja tiloista löytyy myös valokuvausstudio.
– Ennen kaikkea haluttiin sellaiset tilat, missä on kiva tehdä duunia.
Vuonna 2016 ensimmäisen kerran piirsin ruutupaperille, että jos joskus rakennetaan firmalle oma toimitila, tällainen siitä tulee. Ja juuri sellainen siitä tuli.
Jesse Karjalainen
Luova johtaja, UNELMA Creative House
Uniikki toimitila hirrestä
Jessellä oli selkeä visio pohjakuvasta ja siitä, miltä rakennus näyttäisi ulkoapäin. Hongan suunnittelija piirsi suunnitelman puhtaaksi lähes suoraan Jessen luonnoksesta. Hirsi rakennusmateriaalina tuntui heti oikealta ratkaisulta.
– Se on hieno materiaali ja sopii meidän firman henkeen. Myös se kiehtoi, ettei tällaista hirrestä tehtyä luovan toimiston tilaa tietääkseni muualla Suomessa ole.
Hirren sisäilma ei ollut alun perin pääasia, mutta kun Jesse rakentamisvaiheessa tutustui hirsirakentamiseen, se nousi tärkeäksi seikaksi.
Honkarakenne tuntui Jessestä hyvältä valinnalta, sillä isona toimijana se oli luotettava. Lisäksi hän oli nähnyt asuntomessuilla Hongan kohteita ja ihastunut niihin.
Visiosta toteutukseen
Unelman toimisto sijaitsi aiemmin yrityskeskuksessa, ja kun tien toiselta puolelta vapautui sopiva tontti, oli aika kaivaa esiin ruutuvihko, johon Jesse oli vuosia aiemmin ensimmäisen kerran piirtänyt unelmiensa toimistorakennuksen.
Keväällä 2020 alkoivat maatyöt ja hirsirunko oli pystyssä kesä-heinäkuun vaihteessa. Kun rakennus huhtikuussa 2021 valmistui, Jessen ensimmäinen tunne oli helpotus. Rakentamista edelsi pitkä suunnitteluvaihe ja rahoitusneuvottelut.
– Kaikista vaikein vaihe oli saada hanke käyntiin. Kyseessä oli sen verran iso hanke ja pieni firma, että oli haastavaa saada pankki mukaan.
Hirsi on hieno materiaali ja sopii meidän firman henkeen. Myös se kiehtoi, ettei tällaista hirrestä tehtyä luovan toimiston tilaa tietääkseni muualla Suomessa ole.
Kun Jesse meni suunnitelmien kanssa pankkiin hakemaan rahoitusta, ensimmäisenä tuli suoraan ei-vastausta. Pankin lisäksi piti vakuuttaa ELY-keskus ja Finnvera. Jesse itse uskoi vakaasti, että hanke oli toteutettavissa ja näki sen yrittäjänä myös järkevänä investointina. Meni pitkään, ennen kuin rahoittajat saatiin vakuutettua ja sopiva tontti löytyi.
– Viimein kun he näkivät ja ymmärsivät meidän vision, meni vain muutama päivä kun kaikki loksahti kohdalleen. Välillä kävin jo vetämässä happea ja reppureissaamassa Kambodzan läpi.
Hankkeen pelastus
Rakennusvaihe sujui ilman suurempia yllätyksiä. Jesse toteaa, että se on suurimmaksi osaksi vastaavan mestarin ansiota.
– Jos jonkun vinkin antaisin rakentajille, niin se on palkata projektinjohtaja tai vastaava mestari, joka oikeasti tietää hirsirakentamisesta. Se oli meidän hankkeen pelastus.
Pieniä mokia sattui, kuten levyseinien maalaus väärällä sävyllä. Levyseinät maalattiin uudestaan Tikkurilan Höyhen-sävyllä, joka sopii hirren ja ikkunalistojen kanssa hyvin yhteen. Lopputulokseen kokonaisuudessaan Jesse on erittäin tyytyväinen.
– Erityisen tyytyväinen olen henkeen, mikä rakennuksessa on sisältä ja ulkoa.
Luovaa työtä boksissa
Yksinkertaista, selkeää, pelkistettyä – ne olivat toimitilan suunnittelun lähtökohtana. Siinä on samaa filosofiaa kuin yrityksen sloganissa: yksinkertaisesti erilainen. Yrityksen ajatusmaailmaan kuuluu, että ratkaisu löytyy asioiden yksinkertaistamisesta: “Think inside the box” – sen sijaan, että ajateltaisiin boksin ulkopuolelta, Unelmassa ajatellaan asioita boksin sisäpuolella.
Ajatus näkyy myös rakennuksen ulkomuodossa.
– Minulle oli selkeää, että rakennuksen pitää olla boksi. Pohja on lähes joka suuntaan samanmittainen ja edestä kun katsoo, rakennus on laatikko.
Rakennus on ulkoa musta, sisältä vaalea. Minimalistinen sisustustyyli seuraa vähäeleistä ulkomuotoa. Tehostepintana on käytetty vaalea saarnia mm. ulkokuistissa, sisäportaissa sekä keittiön ja vessojen tasoissa.
Jesse uskoo, että työympäristö vaikuttaa vahvasti luovuuteen. Suunnittelun lähtökohtana oli luoda tilaan sellainen tunnelma, jossa on hyvä tehdä luovaa työtä ja jossa asiakkaidenkin on hyvä olla. Rakennuksen vähäeleisten ja minimalististen tilojen voisi kuvitella antavan tilaa luovalle ajattelulle.
– Välillä luovuus ei vain tule, ja kun on tällainen tila, joka jo sisään astuessa on inspiroiva, se vaikuttaa tosi paljon luovuuteen.
Jesse kuvailee, että töitä on rauhallista tehdä, hirsi tuoksuu ja ympärillä on metsää.
– Itse näen, että tällainen uniikki hirsirakennus kestää aikaa. Eräs asiakas hauskasti sanoi, että tämä tulee vielä olemaan suojelukohde.
Itse näen, että tällainen uniikki hirsirakennus kestää aikaa. Eräs asiakas hauskasti sanoi, että tämä tulee vielä olemaan suojelukohde.
Rakennus osana brändiä
Jesse myös näkee rakennuksen vahvana osana yrityksen brändiä.
– Monesti brändin ajatellaan olevan logo, värit ja fontit, mutta sehän on kaikkea muutakin. Myös sitä, mikä tunnelma toimistossa on ja minkälaisen fiiliksen asiakas saa sieltä.
Jessen yritys suunnittelee myös omia tuotebrändejä ja tulevaisuuden visiona on myydä niitä joskus verkkokaupan kautta myös ulkomaille. Häntä kiehtoo ajatus siitä, että Harjamäessä pohjoisessa Suomessa hirsirakennuksessa suunnitellaan tuote, joka valmistetaan lähialueilla, ja joka lähtee konkreettisesti sieltä maailmalle. Ja se on osa brändiä.
– Se, että tässä rakennuksessa yhdistyy kaikki luovuus, tuotanto, tuotteiden testaus ja myynti, on osa tulevaisuutta, mutta jo nyt vahva visio.
Vaikka aluksi Unelman toteutus tuntui lähes mahdottomalta, Jesse itse uskoi siihen vakaasti jo ensimmäisen luonnoksen piirrettyään. Hän toivoo, että voi toteutuneen hankkeen avulla inspiroida muita.
– Vuodesta 2016 unelma on ollut paperilla ja nyt se on totta. Jos oikeasti haluaa jotakin, se voi tapahtua kun vain tekee asioita sen eteen.
Se, että tässä rakennuksessa yhdistyy kaikki luovuus, tuotanto, tuotteiden testaus ja myynti, on osa tulevaisuutta, mutta jo nyt vahva visio.
Jesse Karjalainen
Luova johtaja, UNELMA Creative House
Talofaktat:
- Luova toimistotila UNELMA Creative House
- Hirsi: Honkarakenteen aidosti painumaton mäntylamellihirsi FXL 204, nollanurkalla
- Huoneistoala: 260 m2
- Pintakäsittely:
Ulkoseinät Tikkurilan Valtti Color -kuullotteen sävylle Piki 5089
=> Lue, mitä kannattaa huomioida, kun valitsee taloon mustan julkisivuvärin.
Sisäseinien hirret Puuvaha Osmo Color, Kuusi
Levyseinät Tikkurila Höyhen F487 - Rakentamisvuosi: 2019-2021
- Kuvat: Hanna Kuronen
Lataa Hirsitalon rakentajan muistilista
Muistilistamme sisältää pääkohdat, jotka ovat hyvä tietää rakennusprosessiin lähtiessä.
Kuinka voimme auttaa?
Mietitkö sopivaa tapaa toteuttaa unelmasi? Kaipaatko lisätietoa tuotteistamme ja palveluistamme? Koko maan kattava myyjäverkostomme on palveluksessasi myös etänä – anna meidän auttaa!
Ota yhteyttä