Kuvat: Minna Kivinen, Zentuvo
Annen ja Jannen haaveissa oli rakentaa talo maaseudun rauhaan ja idylliin, ja lopulta löytyi tontti, johon Honka Vilja istui täydellisesti. Se näyttää ja tuntuu talolta, joka olisi aina kuulunut sinne.
Rakentaminen maaseudun rauhaan oli kytenyt Annen ja Jannen haaveissa siitä lähtien, kun he olivat tavanneet. Lasten saamisen myötä kaupunkiasuminen sai vihdoin päättyä.
– Olimme katselleet tontteja parin vuoden ajan, kunnes kuopuksemme syntymän jälkeen teimme päätöksen ostaa tontin. Olemme molemmat lähtöisin pienistä pitäjistä, ja kaipuu luonnonrauhaan oli suuri, Anne kertoo.
Heillä oli ilmoitus pitkään verkossa, mutta lopulta tontti Jyväskylän maalaiskunnasta löytyi perinteisen lehti-ilmoituksen kautta.
– Meille tarjottiin tonttia, jonka miljöö, etäisyys kaupunkiin ja ennen kaikkea oma rauha osuivat niin kohdalleen, että päätös oli saman tien selvä.
Astu peremmälle Annen, Jannen ja lasten lämminhenkiseen kotiin!
Honka Vilja, kuin tehty tontille
Pariskunnalla oli ollut jo ennen tontin löytymistä alustava suunnitelma tulevasta haaveiden talosta. Tuttavien kautta he olivat saaneet suosituksia Hongan edustajasta Veijo Kivimaasta, jonka kanssa he myös kävivät katsomassa tonttiaan. Heidän oma talosuunnitelmansa ei kuitenkaan aivan tuntunut oikealta vanhojen talojen, peltojen ja metsien täyttämään ympäristöön.
– Samaan aikaan Honka julkaisi Vilja-malliston, ja kun näimme mainoskuvat, talo oli kuin suoraan aseteltu meidän tontille, Anne sanoo.
Sen jälkeen päätös oli selvä. Honka tuntui hyvältä ja turvalliselta vaihtoehdolta myös siksi, että yritys on vakavarainen ja sillä on pitkä historia.
Sen lisäksi että hirsi sopii maalaismiljööseen, pariskunta valitsi sen materiaaliksi ennen kaikkea siksi, että aiemmissa kodeissa heillä oli ollut sisäilmaongelmia, ja Annella on astma, minkä vuoksi materiaalien hengittävyys ja puhtaus on tärkeää.
– Muita vaihtoehtoja mietimme alkuun lähinnä kustannussyistä, mutta loppujen lopuksi hirsitalo ei tullut kalliimmaksi kuin muut vaihtoehdot, Janne lisää.
Muita vaihtoehtoja mietimme alkuun lähinnä kustannussyistä, mutta loppujen lopuksi hirsitalo ei tullut kalliimmaksi kuin muut vaihtoehdot.
Janne Hiltunen, asiakas
Lisää tilaa ja avaruutta pienillä muutoksilla
Vilja-talomallissa pariskuntaa kiehtoi se, miten perinteisyys yhdistyy moderniin isoine ikkunoineen.
– Emme halunneet, että rakennuksesta näkee heti, minä vuonna se on rakennettu. Talostamme ei pysty sanomaan onko se rakennettu kymmenen vai viisikymmentä vuotta sitten. Siinä mielessä Vilja-malli on iätön, Janne sanoo.
Sauna ja tekninen tila jätettiin pohjasta kokonaan pois ja niistä vapautuneet neliöt käytettiin lastenhuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen. Lastenhuoneeseen saatiin vielä muutama lisäneliö rakentamalla oleskeluparvi, joka toimii samalla sisustuselementtinä. Parvelle pääsee vaatekaapin sisältä vieviä portaita pitkin, ja piilopaikan perhe on nimennyt sadun mukaan Narniaksi.
Sauna jätettiin pois, koska haaveissa on pihasauna. Myös huonekorkeutta nostettiin saksiristikolla lähes kauttaaltaan neljään metriin, mikä lisää valoisuutta ja avaruutta.
– Vaikka tilat ovat muuten kompaktit, yleistunnelma on erittäin avara, Anne toteaa.
Vaikka tilat ovat muuten kompaktit, yleistunnelma on erittäin avara.
Anne Hiltunen, asiakas
Itse tehty
Rakentaminen alkoi huhtikuussa 2021. Kesän ajan pariskunta teki perustuksia samalla kun maatöitä tehtiin.
– Puutavaran pulan vuoksi hirsien toimitus siirtyi yhdeksällä viikolla, mutta totesimme, että viivästys oli meille toisaalta ihan hyvä, koska ehdimme siinä ajassa tekemään pohjat huolella valmiiksi, Anne kertoo.
Hirret toimitettiin elokuun viimeisenä päivänä ja syyskuun ensimmäisenä päivänä alkoi pystytys. Talo oli pystyssä parissa viikossa.
– Siitä eteenpäin teimme käytännössä kaikki itse lukuun ottamatta luvanvaraisia hommia kuten sähkö- ja putkitöitä, Janne kertoo.
Lokakuun alusta helmikuun loppupuolelle he viettivät tontilla kaiken vapaa-ajan. Aiemmin heillä oli kokemusta pintaremonteista, mutta ei talon rakentamisesta. Arvokkaita neuvoja antoi Jannen isä, joka on eläköitynyt kirvesmies, ja he hyödynsivät myös muita ympärillä olevia ammattilaisia kysyen neuvoja ja varmistaen, että kaikki tulee tehtyä oikein.
– Tuntuu hyvältä, että rehellisesti voi sanoa, että talomme on itse tehty. Olemme ylpeitä omasta kädenjäljestä, Anne toteaa.
– Se tuo myös turvallisuuden tunnetta, kun tietää tarkasti miten kaikki on tehty, Janne lisää.
Tuntuu hyvältä, että rehellisesti voi sanoa, että talomme on itse tehty. Olemme ylpeitä omasta kädenjäljestä.
Anne Hiltunen, asiakas
Parhaita ideoita ovat rohkeat ideat
Samana päivänä, kun talolle saatiin käyttöönottolupa, perhe muutti sisään vielä keskeneräiseen taloon. Valmiina olivat yksi makuuhuone, pesutilat ja keittiö. Seinät he jättivät tarkoituksella valkoiseksi, koska eivät halunneet kiirehtiä materiaalivalintojen kanssa.
– Ajatuksena on maalata ja tapetoida seiniä sitä mukaa, kun löydämme niihin oikean sävyn ja tunnelman. Haluamme ensin rauhassa seurata taloa, sitä miten valo minnekin osuu, ja tunnustella, millaista tunnelmaa haluamme, Anne sanoo.
Puu toimii sisustuksen punaisena lankana. Hirret on jätetty mahdollisimman luonnollisen näköisiksi käsittelemällä ne vaalealla sävyllä. Lattiaksi valikoitui saarniparketti ja tummanharmaan keittiön taso on myös saarnia. Pariskunta teki itse keittiöön funkkismalliset saarnivetimet, jotka luovat 60-luvun henkeä. Sisutuksessa he tykkäävätkin yhdistellä 50-, 60- ja 70-lukujen tyyliä moderniin.
– Yksi suosikkiratkaisuistamme on kodinhoitohuoneen lattia, mikä on toteutettu mustilla, harmailla ja keltaisilla laatoilla niin, että keittiöstä katsottuna lattia on musta, mutta kun mennään lähemmäs takaovea, lattia vaihtaa sävyä keltaiseen ja harmaaseen.
Myös työhuoneesta tehtiin räväkämpi: hirsiseinien ja vaalean lattian kontrastina ovat musta katto ja yönsiniset seinät.
– Moni vieras on ihastellut juuri näitä ratkaisuja. Selkeästi rohkeimmat ideat ovat olleet parhaat ideat. Olemme tehneet kaiken sillä ajatuksella, että talo on vain meitä varten eikä sen tarvitse miellyttää ketään muuta. Senkin takia olemme uskaltaneet tehdä rohkeita ja meidän näköisiä ratkaisuja, Anne sanoo.
Olemme tehneet kaiken sillä ajatuksella, että talo on vain meitä varten eikä sen tarvitse miellyttää ketään muuta.
Anne Hiltunen, asiakas
Pariskunta on lopputulokseen erittäin tyytyväinen, talo istuu täydellisesti miljööseen ja ulkoseinien punainen sävy on osoittautunut nappivalinnaksi. Myös sisäilmassa on havaittavissa selkeä muutos entiseen.
– Astmaoireeni ovat huomattavasti helpottuneet ja sitä myötä elämänlaatu on parantunut, Anne kertoo.
Lasten, ja aikuistenkin lempipaikaksi on muodostunut lastenhuoneen parvi. Se on maalattu kauttaaltaan mustaksi, mikä tekee siitä pesämäisen. Perhe viihtyy siellä yhdessä muun muassa legoja rakennellen.
– Eniten kuitenkin viihdymme tuvassa, josta on isot ikkunat aavaan maisemaan. Auringonlaskukin näyttää yhtä upealta joka ilta, vaikka sen on nähnyt jo puolen vuoden ajan, Janne toteaa.
Auringonlaskukin näyttää yhtä upealta joka ilta, vaikka sen on nähnyt jo puolen vuoden ajan.
Janne Hiltunen, asiakas
Talofaktat
- Asukas: @onkosepuutalo
- Talo: Hirsiomakotitalo, muunneltu Honka Vilja 122 1A, korotettu sisäkatto saksiristikolla
- Hirsi: Honkarakenteen painumaton lamellihirsi FXL 204 mm, nollanurkka, kuusihirsi
- Kerrosala: 124,5 m2
- Huoneistoala: 115 m2
- Kokoonpano: tupakeittiö, 2 makuuhuonetta+parvi, vaatehuone, työhuone, eteinen, wc, kylpyhuone ja kodinhoitohuone
- Ulkoseinän sävy: Virtasen maalitehdas, Saariston värit Rödhamn
- Hirsien käsittely: Hirsiseinät hiottu, Teknos Helo Solana -vaha, välihionta ja toinen kerros vahaa, sävy T3036
- Sisäpinnat: Lattia Bjelin Saarni Esarp, kodinhoitohuone + kylpyhuone lattia Pukkila Natura, Arswoodin koivupintaiset laakaovet, liukuovet tehty itse.
- Kiintokalusteet: Topi-keittiöt
- Takka: Tulikivi Jalanti
- Sijainti: Jyväskylä
- Rakentamisvuosi: 2021-2022
Tilaa kuvasto suunnittelun avuksi!
Tutustu mallistoihimme kuvastoa selaamalla ja poimi inspiroivat ideat oman hirsikodin tai -mökin toteutukseen.
Kuinka voimme auttaa?
Mietitkö sopivaa tapaa toteuttaa unelmasi? Kaipaatko lisätietoa tuotteistamme ja palveluistamme? Koko maan kattava myyjäverkostomme on palveluksessasi myös etänä – anna meidän auttaa!
Ota yhteyttä