Sisäilmaongelmista ja allergioista aiemmin kärsinyt perhe yllättyi hirsitaloprojektin edullisuudesta ja toteutti haaveensa. Tiina ja Heikki rakensivat perheelleen pilkulleen sopivan omakotitalon Tuusulaan.
Kivenheiton päässä Kellokosken historialliselta ruukilta sijaitsee ihan uusi omakotitalolähiö, jonka erään kujan varrella, vaaleassa hirsitalossa asuu Tiinan ja Heikin viisihenkinen perhe. Talo on uljas ja piha kukoistaa niin, ettei sitä uskoisi vasta parivuotiaaksi. Täällä on kodikasta, rauhallista – ja iloista. Ainoat äänet kuuluvat naapuruston leikkivistä lapsista ja linnuista.
Käy peremmälle – katso video tästä kauniista Honka Oula -hirsitalosta
Yllättävän edullinen Honka-omakotitalo
Kun Tiina odotti perheen kolmatta lasta, hän alkoi saada sisäilmaongelmaan viittaavia oireita. Pian selvisi, ettei perheen kodissa onneksi ollut vikaa, ongelma oli Tiinan työpaikalla. Se sai kuitenkin pohtimaan myös asumista uudesta näkökulmasta ja sysäsi ajattelemaan rakentamista vaihtoehtona.
– Olimme etsineet jonkin aikaa remontoitavaa omakotitaloa, mutta vähän salaa haaveilleet rakentamisesta. Ajattelimme kuitenkin, että uuden talon rakentaminen on paljon vanhan ostamista ja kunnostamista kalliimpaa. Työpaikan sisäilmaongelmat saivat meidät tutkimaan asiaa tarkemmin, Tiina muistelee.
– Mielikuvat hirsitalon sisäilman hyvästä laadusta vahvistuivat ja huomasimme aika pian laskelmia tehtyämme, ettei uuteen hirsitaloon tarvita juurikaan enempää rahaa kuin perustalopakettiin tai vanhan hankintaan ja remonttiin, koska teemme paljon itse, Heikki jatkaa.
Minun ei ole tarvinnut ottaa allergialääkkeitä ollenkaan sen jälkeen, kun muutimme tänne.
Heikki, asiakas
Turvallinen ja luotettava talotoimittaja
Ajatus uudesta hirsitalosta osoittautui nopeasti arjen sujuvuuden kannalta järkeväksi, turvalliseksi ja taloudelliseksi. Tarkoituksena oli tehdä pysyvä ja pitkäaikainen koti koko perheelle. Luotettavan maineensa ja kotimaisuutensa vuoksi talotoimittajaksi valittiin Honka.
Honka Oula-hirsitalomalli istui toiveisiin, koska siinä oli juuri sellainen pohja, josta pariskunta oli haaveillut. Isoja muutoksia ei tarvinnut tehdä. Kun kriteerit täyttävä tontti löytyi pian läheltä, pariskunta ryhtyi rakentamaan lasten ollessa 1-, 4- ja 6-vuotiaita. Koska Honkarakenteelta on mahdollisuus saada talo eri valmiusasteissa, pariskunta valitsi tehdä mahdollisimman paljon itse ja laati työnjaon: Tiina oli päivät lasten kanssa ja Heikki töissä, illaksi Heikki tuli kotiin lasten luo ja Tiina lähti isänsä kanssa raksalle.
– Taloa venytettiin vähän tavallista pidemmäksi ja kaksi makuuhuonetta yhdistettiin kahdelle pienimmälle tytöllemme yhteiseksi, muuten Oula oli meille täydellinen talomalli, Tiina sanoo.
– Tyttöjen huoneen voi myöhemmin helposti jakaa. Seinän sisään on valmiiksi upotettu jo liukuovikin, Heikki kertoo.
Rakennusprosessi sujui suunnitellusti. Pariskunta teki Tiinan isän avustuksella kaiken mahdollisen itse. Hirsikehikko ja katto tilattiin Hongalta.
– Talon runko kohosi viidessä päivässä valmiiksi. Loput teimme itse sähkö- ja putkitöitä lukuun ottamatta, Tiina sanoo.
Taloa venytettiin vähän tavallista pidemmäksi ja kaksi makuuhuonetta yhdistettiin kahdelle pienimmälle tytöllemme yhteiseksi, muuten Oula oli meille täydellinen talomalli.
Tiina, asiakas
Lapsiperheen arkeen näppärä Oula-talomalli
Ihaninta Oulassa on pariskunnan mielestä yksitasoisuus, avara ja tilava olohuoneen ja keittiön yhdistävä tila, iso katettu terassi ja iso kodinhoitohuone sekä arkieteinen, jonne kuravaatteet saa riisuttua ja ripustettua näppärästi.
– Ihan parasta on se, että arkieteisen oven saa kiinni, Tiina naurahtaa.
Eniten aikaa vietetään keittiössä ja olohuoneessa, sillä tilaan mahtuu hyvin koko perhe puuhailemaan omia juttujaan samaan aikaan. Upea keittiö tilattiin puusepältä.
– Se on täyttä tammea eikä sekään yllättäen tullut valmiskeittiötä kalliimmaksi. Kannoimme tammilankut itse rautakaupasta ja teimme suunnitelmat, jotka puuseppä toteutti, Tiina kertoo.
Hirsitalo, jossa on helppo hengittää
Perheessä on astmaa ja allergioita. Yllättäen Heikin pöly- ja siitepölyallergiaoireet ovat hävinneet kokonaan sen kahden vuoden aikana, kun perhe on asunut hirsitalossa.
– Minun ei ole tarvinnut ottaa allergialääkkeitä ollenkaan sen jälkeen, kun muutimme tänne, Heikki kertoo.
Myös muiden hengitystieoireet ovat parantuneet huomattavasti.
– Meidän mielestämme täällä on ihan oikeasti tavallista parempi hengittää. Kun esimerkiksi palaamme lomalta kotiin, huomaamme, miten raikas ilma meillä on ja puu tuoksuu, Heikki jatkaa.
– Fiilistelen joka päivä sitä, että saa asua tämmöisessä meille itselle tehdyssä, ihanassa kodissa, Tiina toteaa.
Fiilistelen joka päivä sitä, että saa asua tämmöisessä meille itselle tehdyssä, ihanassa kodissa.
Tiina, asiakas
Astu 360-kierrokselle
>
Talofaktat
- Asukkaat: Tiina ja Heikki kolmen lapsensa kanssa, @honkaheke
- Design: Yksikerroksinen Honka Oula -hirsitalo, joka on muokattu asiakkaan toiveiden mukaan – Honka Suunnittelupalvelu
- Hirsi: Aidosti painumaton Honka-hirsi, FXL 204, mänty, nollanurkka
- Kerrosala: 188 m2
- Talon huoneistoala: 166 m2
- Kokoonpano: 3–4 mh, avokeittiö ja olohuone, wc, sauna, kylpyhuone ja kodinhoitotila, arkieteinen
- Hirsien käsittely sisätiloissa: Osmo Color puuvahan sävy Lumi
- Hirsien käsittely ulkotiloissa: Tikkurila Vinhan sävyt Tuulikki (vaalea) ja Väinämöinen (vihreä)
- Lattiat: Fontedur-lakalla käsitelty betoni, vanhempien makuuhuoneessa kokolattiamatto
- Kiintokalusteet: itse suunnittellut, puusepän valmistamat
- Laatat: kylpyhuoneen laatat K-rauta, erillinen wc Pukkila Hexagon
- Sijainti: Tuusula
- Rakennusvuosi: 2022
- Honka ID: 4003720
Muokattavat talouutuudet 2024
Uudet hirsitalomme on suunniteltu perheille, jotka toivovat kodiltaan huolellisesti mietittyjä tilaratkaisuja sekä arjen sujuvuutta. Sellaisia ovat Hongan uudistettu suursuosikki Honka Oula, tehokkaat talouutuudet Honka Rock ja Honka Star sekä muuntojoustavat Honka Silmu ja Honka Taimi. Suunnittele hirsikotisi tarpeidesi ja budjettisi mukaan yhdessä asiantuntijamme kanssa.
Talvirakentaja, hyödynnä etumme 31.10.2024 mennessä: “Säältä suojaan” -asennus puoleen hintaan nopeimmille!
TUTUSTU NYTOta yhteyttä – asiantuntijamme auttaa!
- Haluatko lisätietoa rakennushankkeen vaiheista tai kustannuksista?
- Mietitkö sopivaa tapaa toteuttaa unelmasi?
Jätä meille yhteydenottopyyntö ja alueesi Honka-edustaja on sinuun yhteydessä mahdollisimman pian. Koko maan kattava myyjäverkostomme on palveluksessasi.
Ota yhteyttäTilaa kuvasto suunnittelun avuksi!
Tutustu mallistoihimme kuvastoa selaamalla ja poimi inspiroivat ideat oman hirsikodin tai -mökin toteutukseen.
Honka Healthy House™
Tinkimättömästi terveellisiä hirsitaloja
Meillä Hongalla talojen suunnittelu lähtee terveyttä arvostavien asiakkaiden tarpeista ja rakennusmateriaalistamme, hirrestä. Olemme tinkimättömästi terveellisten hirsitalojen edelläkävijä. Tiesitkö, että hirsitaloissamme on vakioratkaisuna tutkitusti hyvä sisäilma, M1-luokitellut turvalliset materiaalit, vuosikymmenien tuotekehityksen tuloksena kehitetyt kosteusturvalliset rakenteet ja rentouttava, stressiä lieventävä vaikutus?